Uutiset

Tähän pystyy tavallinen lumilapio — Latvialaiset hurjapäät laskevat yli 80 kilometrin tuntivauhtia

Kun aurinko laskee lauantai-iltana, Siguldan pääkadulla ei näy ristin sielua. Latvialaisen pikkukunnan yöelämä ei ole kummoinen.

Suosituimmat viikonloppuriennot pidetäänkin paikallisella kelkkaradalla, joka on täynnä nuoria aikuisia. Täällä kokoontuu rämäpäinen lumilapioskene.

Siguldan kelkkarata on huipputason kisapaikka, jossa pidetään kelkkalajien kansainvälisiä kisoja. Rainer Gints kuitenkin järjestää täällä kaikille avoimia lapiolaskukilpailuja, ja tänään minutkin on kutsuttu mukaan.

-Lapiolasku alkoi täällä radan työntekijöiden keskeisenä kisailuna. Kaikilla kelkkaradoilla joku on varmasti kokeillun lapiolla laskemista. Sehän on kävelyä nopeampi tapa päästä alas, Gints selittää taustoja.

Ensikertalaisetkin liukuvat lapioilla yli 60 kilometrin tuntivauhtia, ja parhaiden nopeus on yli 80 kilometriä tunnissa. Gints kuitenkin vakuuttaa, että kyse on suhteellisen turvallisesta lajista.

-Istu lumilapioon ja ohjaa koskettamalla jäätä käsillä, hän ohjeistaa.

Entä miten radalla jarrutetaan?

-Tarkoitus ei ole jarrutella, Gints vastaa.

Jääkourun portille kerääntyy jonoa, kun naisten sarjan harjoituskierros on alkamassa. Savukone puhaltaa usvaa radalle ja Rammsteinin raskaat tahdit pärähtävät soimaan. Joku pyörähtää heti lähdössä väärinpäin ja katoaa selkä edellä kurviin.

Kun nimeni kuulutetaan, on myöhäistä perääntyä. Valo vaihtuu vihreäksi, ja liu’un jääkourun syöveriin.

Syöksyn mutkaan, jossa keskipakoisvoima nostaa minut kourun seinälle. Kurvin jälkeen tulee ensimmäinen helpotus: olen edelleen hengissä.

Mutta suora osuus onkin vaikeampi. Rysähdän seinään ja loukkaan kyynärpääni kyynärsuojista huolimatta. Sen jälkeen seinät näyttävät ikävän uhkaavilta.

Yritän pysyä kourun keskellä, mutta jokainen ohjausliike kääntää kurssia liikaa. Kauhunsekainen räpiköinti ja jarruttelu johtaa vain hallitsemattomaan poukkoiluun.

Sitten vauhti hiljenee ja huokaisen helpotuksesta. Mutta alamäki jyrkkeneekin uudestaan – edessä on vielä toiset puoli kilometriä kieputusta.

Hysteeristä naurua kisakourussa

Monissa kisoissalaskenut Indra Dzerve antaa järkyttyneelle toimittajalle arvokkaita neuvoja.

-Jos pyörähdät radalla selkä eteenpäin, voit yrittää kääntyä uudestaan seuraavassa mutkassa. Ja seinään iskeytymistä ei kannata pelätä. Isku pitää vain ottaa rennosti vastaan.

Harjoittelu on nyt ohi — seuraava lasku jää historiaan virallisena kisasuorituksena.

Liu’un lapiolla kouruun kierrosta kokeneempana. Seinä tulee kohti, mutta annan sen tulla. Ponnahdan kevyesti seinästä ja antaudun jääkourun imuun. Vauhti tuntuu nyt paljon kovemmalta. Välillä pyllähdän selälleni. Joskus lapio alkaa kallistua ja olen kaatua kyljelleni.

Kiljun täysillä ja nauran hysteerisesti.

En joudu poistumaan häviäjänä – pääsen 31 kilpailijan sarjassa kunniakkaasti sijalle 30. Illan finaaliin tällä suorituksella ei kuitenkaan ole asiaa.

Miesten sarjan jälkeen vuorossa on joukkuekisa – kaksi laskijaa pidennetyn lumilapion päällä. Tässä sarjassa vauhdit ovat vielä kovempia.

Lapiokisoja on järjestetty Siguldassa jo viiden kauden ajan, ja kokeneille hurjapäille tavallinen lapiokaahailu ei nähtävästi enää riitä. Radalla järjestetään nyt myös Ice Rage -kisoja, joissa lisävauhtia haetaan tuunatuilla lapioilla ja painoliiveillä.

Kun ilta kääntyy yöhön, hip hop pauhaa kelkkaradalla ja tunnelma on hilpeä. Adrenaliinipöhnä ei haihdu vielä pitkään aikaan.

Jääkouru on avoin kaikille

Latvian Siguldan kelkkaradalla järjestetään lapiolaskukilpailuja nyt jo viidettä kautta.
Rata on kokonaisuudessan 1200 metriä pitkä. Korkeusero huipun ja maalin välillä on noin sata metriä ja radalla on 16 mutkaa. Kaikissa kisoissa lähtö ei kuitenkaan ole aivan radan huipulta.
Kisat ovat kaikille avoimia ja radalla järjestetään myös harjoitusiltoja. Tapahtumiin voi rekisteröityä verkossa, osoitteessa showelrace.com.

Asiasanat

Uusimmat