Uutiset

Taistelu sadetta vastaan – thaimaalaisen jalkapallojoukkueen luolapelastuksen on määrä jatkua tänään

Luolaan loukkuun jääneen jalkapallojoukkueen pelastusoperaation on määrä jatkua tänään maanantaina Pohjois-Thaimaassa.

Yli kaksi viikkoa luolassa olleen juniorijoukkueen pelastusoperaatio pääsi vauhtiin sunnuntaina, kun pelastamisesta vastannut sukellusryhmä sai ensimmäiset neljä nuorta ulos luolasta. Luolassa on ollut jumissa kaikkiaan 12 nuorta sekä heidän jalkapallojoukkueensa valmentaja. Heidät löydettiin viime viikolla noin neljän kilometrin päästä luolan aukosta.

Pelastusoperaatio saatiin käynnistettyä viikonloppuna odotettua aikaisemmin, koska sääolosuhteet olivat pelastukselle otolliset. Tämän jälkeen pelastus piti laittaa tauolle useaksi tunniksi, jotta käytettävät happivarannot saadaan jälleen täytettyä ja muut valmistelut hoidettua.

Reuters ja BBC uutisoivat, että pelastetut pojat olivat hyvässä kunnossa.

Luolapelastusta on kuvailtu äärimmäisen hankalaksi ja vaaralliseksi, ja se on samalla taistelu sadetta vastaan. Alkava monsuunikausi uhkaa täyttää luolan kokonaan vedellä.

Pojat juuttuivat BBC:n mukaan luolaan oltuaan valmentajansa johtamalla ekskursiolla. Sade sai heidät kuitenkin jumiin luolaan.

Guardian: samat sukeltajat palaavat

Thaimaan viranomaisten mukaan luolaan juuttuneet pelastetaan pienissä ryhmissä. Ensimmäisessä ryhmässä oli neljä nuorta, lopuissa on puolestaan kolme henkilöä kussakin. Viimeisessä ryhmässä on määrä pelastaa heidän valmentajansa.

Maanantaiaamuna The Guardian uutisoi, että samojen sukeltajien on määrä palata luolaan hakemaan seuraava pelastettava ryhmä. Perusteluna on, että jo luolassa käyneet tietävät ympäristön ja tuntevat olosuhteet parhaiten.

Thaimaan pelastusta seuraa koko parhaillaan koko maailma, ja viikonloppuna viranomaiset määräsivät paikalle saapunutta mediaa siirtymään alueelta ja jättämään tilaa pelastushenkilökunnalle. Kaikkiaan luolaoperaatiossa on mukana noin 50 ulkomaista ja 40 thaimaalaista sukeltajaa. Yksi sukeltaja on menehtynyt pelastustöissä.

Apuaan on pelastustöille tarjonnut myös Tesla-miljardööri Elon Musk.

Asiasanat

Uusimmat