Uutiset

Tällainen on Turun joukkopuukotuksesta epäilty: Näki itsensä Isisin asialla, radikalisoitui yksin

Turun puukotuksista epäilty marokkolainen vuonna 1994 syntynyt Abderrahman Bouanane vastaa tulevassa oikeudenkäynnissä syytteisiin kahdesta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta ja kahdeksasta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhan yrityksestä.

Turvapaikanhakijana Suomeen tullut Bouanane on myöntänyt syyllistyneensä tekoihin Turun keskustassa 18. elokuuta 2017, mutta ei tekojen terroristista tarkoitusta.

Keskusrikospoliisi (KRP) päätyi esitukinnassa siihen, että epäilty on nähnyt itsensä Isisin asialla.

Bouanane on kertonut poliisikuulusteluissa, että halusi kuolla marttyyrina terroristijärjestön hyväksi. Yhdeksi syyksi teolleen hän on nimennyt länsiliittoutuman ilmaiskut Syyrian Raqqassa.

Poliisin mukaan epäilty radikalisoitui ja toteutti tekonsa yksin. Bouanane on kertonut poliisille, että aloitti Isisiin liittyvään materiaaliin tutustumisen noin kolme kuukautta ennen puukotuksia.

Abderrahman Bouanane tuli Suomeen väärillä henkilötiedoilla loppukeväästä 2016 ja haki turvapaikkaa. Hän sai kielteisen päätöksen saman vuoden lopulla. Ennen Suomea hän oli oleskellut esimerkiksi Saksassa.

Epäilty kertoi aiemmin syntymävuodekseen 1998 ja esiintyi Suomessa nimellä Abderrahman Meckah. Oikea henkilöllisyys selvisi kansainvälisellä poliisiyhteistyöllä.

Toimi täydessä ymmärryksessä

Bouanane puukotti Turun Kauppatorilla ja sen läheisyydessä viime elokuussa kymmentä ihmistä, joista kaksi kuoli ja kahdeksan loukkaantui. Hyökkäyksen kohteeksi joutui myös yksi ihminen, joka ei loukkaantunut. Epäilty on kertonut kuulusteluissa, että uhrit valikoituivat sattumanvaraisesti.

Poliisi otti epäillyn kiinni tapahtumapaikalta ja pysäytti tämän reiteen ampumalla. Epäillyn oman ilmoituksen mukaan hänellä ei ole ollut aitoja muistikuvia kaikista puukotustapahtumista.

Tekijä on kertonut saapuneensa Kaarinasta Turun linja-autoasemalla, missä hän oli aikonut puukottaa varusmiestä. Hän luopui aikeistaan muun muassa siksi, että paikalla oli paljon muitakin ihmisiä.

Bouanane julkaisi ennen tekoaan viestipalvelu Telegramissa videomanifestin, jonka sisältö oli poliisin mukaan uskonnollissävytteinen ja siinä tuodaan esiin länsimaiden vääräuskoisuus. Lisäksi epäilty julkaisi käsinkirjoitetun julistuksen.

Epäillylle on tehty mielentilatutkimus. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on lausunut, että se katsoo Bouananen olleen häntä vastaan syytteessä tarkoitettujen tekojen aikana syyntakeinen, eli toimineen täydessä ymmärryksessä. Varsinais-Suomen käräjäoikeuden mukaan epäilty pyysi itse mielentilatutkimusta.

Oikeudenkäynnin valmisteluistunto järjestetään tänään Turun oikeustalossa. Pääkäsittelyn on suunniteltu alkavan 9. huhtikuuta Turun vankilassa.

Asiasanat

Näkoislehti

28.9.2020

Fingerpori

comic