Uutiset

Talvivaaran Pekka Perällä lähes 300 000 euron tulot

Sotkamossa sijaitsevan talvivaaran kaivoksen perustaja Pekka Perä sai vuonna 2016 ansiotuloja 291 874 euroa. Pääomatuloja hänellä ei ollut.

Perä jäi pois Talvivaaran kaivososakeyhtiön hallituksesta kesällä 2017. Hänet tuomittiin samoihin aikoihin käräjäoikeudessa ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja 40 päiväsakkoon kolmesta Talvivaaran tiedottamiseen liittyvästä rikoksesta.

Lisäksi Perä on syytettynä Talvivaaran ympäristörikosjutussa, jota käsitellään parhaillaan hovioikeudessa.

Valtio otti Talvivaaran konkurssiin menneen tuotantoyhtiön haltuunsa kesällä 2015 ja muutti kaivoksen nimeksi Terrafame. Perällä ei ole ollut roolia Terrafamessa.

Toinen vuonna 2015 paljon julkisuutta saanut konkurssi oli hämeenlinnalaisen Sunny Car Centerin kaatuminen. Jättimäisen autotalohankkeen puuhamies Markku Ritaluomalla ei ollut viime vuonna lainkaan ansiotuloja Suomeen. Pääomatuloja hänelle kertyi 55 970 euroa.

Ritaluoma on parhaillaan etsintäkuulutettu, koska häntä ei ole tavoitettu Sunny Car Centerin sotkuihin liittyviin kuulusteluihin. Hänen olinpaikastaan ole tietoa.

Asiasanat

Fingerpori

comic

Uusimmat