Uutiset

Tässä ovat ikäluokkansa kärkikymmenikköön maailmassa kuuluvat alle 20-vuotiaat suomalaiset yleisurheilijat

Eero Ahola

Lajit: Kuulantyöntö ja kiekonheitto.

Ennätys: Kuulassa 19,85, kiekossa 52,58.

Syntynyt: 15.1.1999.

Seura: Porin Yleisurheilu.

Tämän kauden tulosten perusteella neljä suomalaista mahtuu nuorten MM-kisoissa lajinsa kymmenen parhaan joukkoon. Kuulantyöntäjä Eero Aholan kesäkuun lopussa tekemä ennätys 19,85 oikeuttaa hänet maailmantilastossa sijalle kymmenen.

Ahola monivuotinen kirittäjä, 19,80 tänä kesänä työntänyt Arttu Korkeasalo joutuu jäämään kotikisoista pois loukkaantumisen vuoksi.

Viime kesänä ikäluokan EM-kisoissa Ahola oli yhdeksäs, Korkeasalo kymmenes.

Maailmalta löytyy neljä 21 metrin ylittäjää. Pistesijoille yltäminen olisi Aholalta hyvä suoritus.

Saga Andersson

Laji: Seiväshyppy.

Ennätys: 442.

Syntynyt: 30.3.2000.

Seura: Esbo IF.

Vaikka seiväshyppy on herkkä laji, niin Saga Anderssonin tuloskunto on ollut tänä vuonna tasainen. Vähintään tulokseen 430 hän ylsi hallikaudella seitsemän kertaa ja ulkokaudella toistaiseksi kuusi kertaa. Ulkoradoilla kauden paras noteeraus on 439, mikä oikeuttaa ikäluokan maailmantilastossa sijalle kahdeksan.

Maailman kolmen kärki on hypännyt tällä kaudella 460, 453 ja 445. Andersson hyppäsi viime kaudella parhaimmillaan 442 ja 441.

Andersson sijoittui neljänneksi sekä viime kesänä 19-vuotiaiden EM-kisoissa että vuotta aiemmin 17-vuotiaiden EM-kisoissa.

Helena Leveelahti

Lajit: Kiekonheitto ja kuulantyöntö.

Ennätykset: Kiekossa 55,02, kuulassa 14,68.

Syntynyt: 30.9.1999.

Seura: Virtain Urheilijat.

Maatalon tyttö, jonka kesään kuuluu urheilua ja navettatöitä – tässä järjestyksessä.

Tällä kaudella Leveelahti on kiekonheitossa ikäluokkansa maailmantilastossa sijalla seitsemän, viime vuonna sijoitus oli kolmas. Heitti reilu viikko sitten Kokemäen kiekkokarnevaaleilla kolme kertaa yli 54 metriä. 60 metrin ylittäjiä on maailmassa yksi, 57 metrin ylittäjiä kolme.

Onnistuessaan Leveelahti taistelee jopa mitalista, mutta pistesijakaan ei ole itsestäänselvyys. MM-kisojen osanottajista kolmetoista on heittänyt tällä kaudella yli 53 metriä.

Viime kesänä Leveelahti sijoittui ikäluokan EM-kisoissa viidenneksi.

Teemu Narvi

Lajit: Keihäänheitto.

Ennätys: 75,15.

Syntynyt: 2.7.2000.

Seura: Kankaanpään seudun Leisku.

191-senttinen ja yli satakiloinen kankaanpääläinen on ottanut tällä kaudella ison kehitysharppauksen. Keihäskarnevaaleilla heitetty 75,15 oikeuttaa ikäluokan maailmantilastossa kolmanteen sijaan. Narvi on osallistunut tänä kesänä viiteen kilpailuun ja tulosten keskiarvo on 71,91. Ikäluokan maailman kärkitulos on 77,59 ja yli 73 metrin heittäjiä on yhdeksän.

Narvi opiskelee Kuortaneen urheilulukiossa ja harjoittelee Petteri Piiroisen johdolla.

2000-luvulla vain yksi suomalainen on voittanut 19-vuotiaiden MM-mitalin miesten keihäänheitossa: Ari Mannio, hopeaa vuonna 2006.

Yleisurheilun 19-vuotiaiden MM-kisat Tampereella 10.–15.7.

2000-luvun suomalaiset MM-mitalistit

2000: Sanna Saarman (7-ottelu) pronssia.

2002: Mika Vasara (kuula) pronssia, Mikko Halvari (10-ottelu) pronssia.

2006: Ari Mannio (keihäs) hopeaa.

2010: Sanni Utriainen (keihäs) kultaa.

2016: Wilma Murto (seiväs) pronssia, Suvi Koskinen (moukari) pronssia, Aleksi Jaakkola (moukari) pronssia.

Asiasanat

Uusimmat