Uutiset

Tehokas tapa ehkäistä itsemurhia on tukea itsemurhaa jo aiemmin yrittäneitä

Katrin (nimi muutettu) elämä oli minuuteista kiinni. Jos hotellisiivooja olisi tullut myöhemmin, Katri ei olisi enää kertomassa tarinaansa.

-Hyppäsin Onnibussiin ja menin toisella paikkakunnalle. Olin päättänyt, että se on nyt tässä. Ennen hotellille menoa kävin kaupassa, oluella ja syömässä.

49-vuotiaan Katrin itsemurhayrityksestä on pian kaksi vuotta. Itsemurhaa yrittäneillä on 60-90 -kertainen riski tehdä itsemurha verrattuna muihin. Kun itsemurhia halutaan vähentää, pitää tavoittaa itsemurhaa yrittäneet pian yrityksen jälkeen.

Vuosittain itsemurhaa yrittää 10 000-20 000 ihmistä eli moninkertaisesti noin 750 itsemurhaan verrattuna. Katrikin oli yrittänyt kaksi kertaa aiemmin.

Suomen Mielenterveysseura on vuodesta 2013 alkaen auttanut yli 600 itsemurhaa yrittänyttä 13-80 -vuotiasta LINITY-projektilla. Se on lyhenne sanoista Lyhyt interventio itsemurhaa yrittäneille ja perustuu Sveitsissä Bernin psykiatrisella poliklinikalla kehitettyyn ASSIP-malliin. Sveitsissä itsemurhat vähenivät ASSIP-ohjelmaan osallistuneilla itsemurhaa yrittäneillä 80 prosenttia. Suomessakin LINITY-projektin tuloksellisuus tutkitaan ja tuloksia saadaan ensi syksynä.

-Projektiin ohjataan päivystyksistä, psykiatrian poliklinikoilta ja -osastoilta ja kouluista. Osa ottaa itse yhteyttä, kun on löytänyt tietoa Mielenterveysseuran verkkosivuilta. Lääkärin lähetettä ei tarvita, kertoo ensi vuoden puolella päättyvän LINITYn projektipäällikkö Marena Kukkonen.

Mielenterveysseura on kouluttanut projektiin omien työntekijöidensä lisäksi julkisen terveydenhuollon työntekijöitä mm. Kuopion yliopistolliseen sairaalaan ja Seinäjoen akuuttipsykiatrian poliklinikalle.

Katrille LINITY oli pelastus. Hänelle soitettiin reilu viikko itsemurhayrityksen jälkeen.

-Ajattelin, että ei se ota eikä annakaan, jos menen puhumaan.

Katri kertoi työntekijälle elämäntarinaansa ja se videoitiin. Seuraavalla tapaamiskerralla video katsottiin ja tarinasta etsittiin elämän kuormituspisteitä.

Katrin mielestä tärkeintä tapaamisissa oli kiireettömyys.

-Kävimme videoita läpi, itkimme, nauroimme ja juttelimme.

Edellisten itsemurhayritysten jälkeen Katrin terapeutit vaihtuivat koko ajan.

-Siinä turhautuu ja väsyy. Työntekijän ja asiakkaan kemioiden pitää toimia. Pitäisi olla mahdollisuus vaihtaa työntekijää.

Kukkosen mukaan itsemurhayritystä ei usein osata ottaa jatkohoidossa huomioon.

-Keskitytään vaikka masennuksen tai päihdeongelman hoitoon. Se on tärkeää, mutta itsemurhan riski ei häviä, jos ihmisen tarinaa ei lähdetä avaamaan.

Asiasanat

Uusimmat