Uutiset

Teollisuuden investointien odotetaan piristyvän Suomessa merkittävästi – sen sijaan suurimpien yritysten investointihalukkuus on heikentynyt

EK ennakoi teollisuusinvestointien kasvavan tänä vuonna 9 prosenttia. OP päättelee puolestaan suuryritysten valmistautuvan matalan kasvun aikaan.
Uudessakaupungissa toimiva Valmet Automotive on yksi vahvasti investoinneista yrityksistä Suomessa. Kuva: Kari Mankonen
Uudessakaupungissa toimiva Valmet Automotive on yksi vahvasti investoinneista yrityksistä Suomessa. Kuva: Kari Mankonen

”Teollisuusinvestointien odotetaan piristyvän merkittävästi”, Elinkeinoelämän keskusliitto EK otsikoi tänään julkistamansa investointitiedustelun lopputuloksen.

Myös finanssiryhmä OP julkaisi tänään yrityskyselytutkimuksen. Suomalaisille tai Suomessa toimiville suuryrityksille suunnatun vuosittaisen tutkimuksen yksi tulos oli, että arviot tulevista investoinneista ovat laskeneet selvästi.

OP toteutti tutkimuksensa yhdessä Aalto-yliopiston professorien perustaman NIBS-ajatushautomon kanssa. Professori Pekka Mattila selittää tutkimusten eroja kolmella seikalla.

EK:n investointiedustelussa ovat mukana myös pienet ja keskisuuret teollisuusyritykset, kun taas OP keskittyi vain suuriin. Lisäksi jälkimmäinen kohdistui muihinkin kuin teollisuusyrityksiin. Esimerkiksi palvelualaa koronakriisi on koetellut paljon rajummin kuin vaikkapa prosessiteollisuutta.

– Eikä meidänkään lopputuloksemme negatiiviseksi muodostunut, Mattila huomauttaa.

– Itse asiassa odotin selvästi synkempiä lukuja. Nyt vain ei ole tullut hyvien vuosien jälkeen enää kasvua kasvun päälle.

Koronakriisi ruokki rohkeutta

OP:n tutkimuksen mukaan suuryritykset valmistautuvat matalan kasvun aikaan.

Niiden kuluvan vuoden suunnitelmissa painottuu korona-ajan epävarmuus. Vahvasti toimintaansa laajentavien suuryritysten osuus on pudonnut kahdessa vuodessa 24 prosentista 19 prosenttiin.

Toisaalta isot yritykset ovat valmiita reagoimaan nopeasti heti, kun kysyntä nousee. Lähes 85 prosenttia niistä vakuuttaa olevansa tarvittaessa valmis tekemään investointeja ripeällä aikataululla.

Normaaliaikaan verrattuna suuryritykset ovat olleet rohkeita kilpailutoiminnassaan. Liki 70 prosenttia vastaajayrityksistä kertoo lanseeranneensa poikkeusolojen aikana tavallista enemmän uusia palveluja, ja 40 prosenttia on laajentanut toimintaansa uusille markkinoille.

Tutkimukseen vastasi 240 johtajaa 161 suuryrityksestä. Tutkimusaineisto kerättiin viime syksyn aikana.

Näkymissä suurta epävarmuutta

EK:n tuoreen tiedustelun mukaan teollisuusinvestointien määrän odotetaan kasvavan tänä vuonna noin 9 prosenttia edellisvuoteen nähden. Lisäys on huomattava, sillä viime vuonna teollisuuden investoinnit vähenivät koronakriisistä huolimatta vain runsaan prosentin verran.

– Suunnitelmien toteutumiseen liittyy kuitenkin tänä vuonna poikkeuksellista epävarmuutta, asiantuntija Terhi Heikkonen muistuttaa EK:n tiedotteessa.

– Mikäli koronaviruspandemiaa ei saada kuriin, ja yhteiskunnan tiukkoja rajoitustoimia joudutaan jatkamaan vielä pitkään, yritykset joutuvat vääjäämättä viivästyttämään ja uudelleen arvioimaan suunnitelmiaan.

Investointiaste silti matala

Teollisuuden kiinteiden investointien arvoksi ennakoidaan tänä vuonna 4,6 miljardia euroa (+14%).

Tutkimuksen ja tuotekehityksen arvo on tiedustelun mukaan 2,8 miljardia euroa (+2%).

Energiateollisuuden investointien ennustetaan kasvavan noin 2,2 miljardiin euroon (+33%).

Teollisuuden investointiaste nousee tiedustelun perusteella tänä vuonna noin 21 prosenttiin. Kasvusta huolimatta taso on kansainvälisessä vertailussa varsin matala.

Käyttötarkoituksen mukaan tarkasteltuna noin puolet kuluvalle vuodelle suunnitelluista investoinneista on korjausinvestointeja. Vain vajaa neljännes on tuotantokapasiteetin laajennusinvestointeja.

EK:n syksyllä tekemään kyselyyn vastasi noin 220 yritystä. Niiden yhteenlaskettu työntekijämäärä on Suomessa noin 122 000.

Uusimmat

Fingerpori

comic