Uutiset

Terrori-iskut osuvat torstaihin ja perjantaihin

Yli puolet viime vuosien tuhoisista islamistien iskuista Länsi-Euroopassa on osunut joko torstaille tai perjantaille. Lännen Media selvitti viikonpäivien yhteyttä terrorismiin vajaan kolmen vuoden ajalta. Yhteensä 24 tuoreimman, kuolonuhreja vaatineen iskun otannan perusteella jihadistit iskevät todennäköisimmin viikon viimeisinä arkipäivinä.

Vuoden 2015 alusta laskettuna Euroopassa on tehty kuolettava jihadistinen isku seitsemän kertaa perjantaina ja kuudesti torstaina. Muille viikonpäiville iskuja on osunut vain muutamia.

Vieraileva vanhempi tutkija Olli Ruohomäki Ulkopoliittisesta instituutista kertoo, että viikonpäivien yhteyttä terrori-iskuihin ei hänen mukaansa ole aiemmin tutkittu.

-Sinänsä tämä on tuore näkökulma.

Ruohomäki muistelee, että työskennellessään Israelin palestiinalaisalueella hän pani merkille levottomuuksien alkavan usein juuri perjantaina. Perjantai on islamilaisessa kulttuurissa kristittyjen sunnuntaita vastaava juhlapyhä.

-Tässä tapauksessa itä-Jerusalemin puolella sijaitsevan al-Aksan moskeijan imaami piti palopuheita ja aika systemaattisesti saarnojen jälkeen sitten lähdettiin kadulle riehumaan.

Esimerkiksi Turun elokuinen puukkohyökkäys tapahtui nimenomaan perjantaina. Viime vuosien tuhoisimmista iskuista Pariisin keskustan hyökkäys osui perjantaille ja Nizzan kuorma-autoisku torstaille, joka tosin oli myös Ranskan kansallispäivä.

Turun iskun ajoituksen taustalta ei löydy mitään suurempaa ajatusta tai logiikkaa, uskoo tutkinnanjohtaja Olli Töyräs krp:stä. Hänen mukaansa teosta epäiltyä Abderrahman Bouananea on nyt kuulusteltu seitsemisen kertaa ja poliisi on saanut kuvan tekijän ajatusmaailmasta.

-Se (iskupäivä) saattoi olla sattumaa, koska käsitykseni mukaan tuo perjantai ei ollut islamilaisessa tai muussakaan kalenterissa mikään erityisen merkittävä päivä, Töyräs muistelee.

Poliisi on myös päässyt Turun iskun johdosta etsintäkuulutetun Zuhriddin Rashidovin jäljille. Töyräs kertoo, että poliisilla on käsitys siitä, missä tämä oleskelee. Hän ei kerro paikkaa, mutta vihjaa, ettei epäillyn hakeminen sieltä ole välttämättä helppoa.

Rashidovin epäillään olleen yhteydessä Bouananen kanssa. Rashidov on ollut kateissa heinäkuun lopusta lähtien, jolloin hän ilmoitti vanhemmilleen lähtevänsä Dubaihin.

 

Asiasanat

Uusimmat