Uutiset

Tervetuloa tulevaisuuteen: Otaniemessä lukiolaiset käyvät lounastreffeillä ministerien ja yrityspomojen kanssa, kirjastossa opiskellaan pallotuoleissa

Oranssi metrojuna kiittää Helsingistä kohti Otaniemeä ja Aalto-yliopiston viiden kuukauden ikäistä maanalaista asemaa.

Pyörittelemme käsissämme karttaa, huokaisemme ja tajuamme, että aikaa on enää muutama minuutti.

Ihan kohta pitäisi olla perillä päivän ensimmäisessä vierailukohteessa – paikassa, jolla on pyörryttävän hieno nimi: Open Innovation House.

Jokaiselle Länsimetron asemalle on suunniteltu oma, erottuva ilmeensä, jonka on määrä vastata maan pinnalla odottavaa todellisuutta. Kohta paljastuu, miltä näyttää Otaniemi.

Juna pysähtyy, ja katse tarttuu laiturihallin aaltoilevaan, punaruskeaksi patinoituun teräskattoon.

Riittävä vihje? Ehkei aivan.

Kallioluolan yläpuolella kuhisee kuuluisa, punatiilillä verhoiltu kampusalue historiansa hurjimmassa myllerryksessä.

Mielikuvissa on niukasti patinaa, pikemminkin kiiltoa ja svengiä. Otaniemi, koulutuksen, tutkimuksen ja kasvuyritysten päivästä toiseen rokkaava Slush-tapahtuma!

Otaniemi, tasavallan globaalein saareke. Sata kansallisuutta solkkaamassa englantia sadalla aksentilla.

Otaniemi, tulevaisuuspaja, jolle on kirjattu ylväs ja velvoittava tehtävä – tukea Suomen menestystä!

Tuohon suuntaan: Tietotie, Datavägen.

Ruotsia on näillä main jäljellä enää rahtunen, mutta tässä kohdassa toinen kotimainen paljastaa palasen ajan ja paikan hengestä.

Täällä tiedon ajanmukainen käännös ei ole kunskap tai upplysning.

Täällä tieto on dataa.

Maan pinnalla ottavat vastaan häikäisevä kevätaurinko ja loppiaisena avattu läskin liskon kuppila. Fat Lizard on oiva näyte uudesta Otaniemestä. Ravintola tarjoaa friteerattuja sirkkoja ja Aalto-yliopiston tiloissa pantua partasuiden hipsteriolutta.

Mieli tekisi pysähtyä, mutta ei auta; nopea hölkkä ohi valtavan kampustyömaan ja olemme perillä, täsmälleen ajoissa. Open Innovation House.

Olisikin noloa myöhästyä. Täältä kun on määrä löytyä jotakin erityisen uutta, dynaamista ja vallankumouksellista – yliopistokampukselle viime syksynä muuttanut kunnallinen koulu, Pohjois-Tapiolan lukio.

Koulu, jonka opiskelijoilla on toinen tennari tulevaisuudessa.

“Tulevaisuutta ei löydetä, se tehdään!” julistaa seinän levyiseksi maalattu teksti. Niin, mitäpä olisi kumous ilman iskulauseita.

Vieraat ottaa vastaan kaksi 17-vuotiasta lukiolaista: opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtaja Atte Leskinen ja opiskelija Elisa Appel.

He ovat tuiki tottuneita uteliaisiin tulijoihin. Koulumaailman pyhiinvaeltajia lappaa ehtymättömänä virtana kotimaasta ja maailmalta aina Itä-Aasiaa myöten.

Ei kun peremmälle: ohi lasiseinäisten luokkien, kenties maan ainoan seinättömän opettajainhuoneen, kutsuvien sohvaryhmien ja korkeuksiin kohoavien vehreiden viherseinien.

Kaikki on uutta, toimivaa ja valoisaa. Ilmakin kumman raikasta.

Osa sähköstä virtaa katolle asennetuista aurinkopaneeleista, ja koko rakennuksella on kultatason ekologisuussertifikaatti.

Otaniemi on muutenkin erittäin eko. Energiaa napataan taivaalta ja lämpöä porataan seitsemän kilometrin syvyydestä maan kuumista uumenista.

“Tosi diippiä”, julistavat maalämpömainokset.

Istahdamme värikkääseen aulaan, joka palvelee muun muassa Lunch Talk -tilaisuuksien näyttämönä.

-Lunch Talk on opiskelijavetoinen idea. Minä ja yksi kaverini kutsumme joka viikko vieraan, usein yritysmaailmasta, Atte Leskinen kertoo.

-Vältämme leipääntyneet konkarit ja etsimme innostuneita ja innovatiivisia ihmisiä. Sellaisia, jotka sopivat koulumme sloganiin, tekemisen meininkiin.

-Ministeri Kai Mykkänenkin kävi. Törmättiin Slushissa. Hän suostui heti.

Pohjois-Tapiolan lukiossa ruumiillistuu Aalto-yliopiston ja Espoon kaupungin kehittämä Koulu palveluna -konsepti.

Kansainvälisen Quality Innovation -palkinnon voittaneessa ideassa koulu ei ole rakennus ja aita ympärillä, vaan silkkaa toimintaa ja osa yritys- ja yliopistomaailman yhteisöä.

Ympäristöstä imetään kaikki irtoavat hyödyt. Fysiikan työtunnit ja kemian laboratoriotunnit pidetään yliopistolla, ja kuvataidetta opiskellaan tulevien arkkitehtien tiloissa.

Yrityskiihdyttämö Aalto Start-Up Centerin kanssa viritellään yhteisiä projekteja. Lukiolaiset verkostoituvat ja aloittelevat bisneksiä. Espoo sen kun säästää, ja hiilijalanjälki pienenee.

Lukiolaiset kurkistelevat yliopistoelämään, ja osa suorittaa akateemisia opintoja. Tarjolla on sivistyksen notkuva noutopöytä – kiinasta väittelytaitoon.

Leskinen ja Appel kehuvat toimintamallia. Mahdollisuus kerätä opintopisteitä jo lukioiässä vastaa nousevan sukupolven tarpeita. Oma uraputki hehkuu kirkkaana entistä nuorempien mielessä.

-Valtaosa täällä tietää jo, mihin tahtoo.

Kaksikon puheissa vilisee projekteja, tieteellisiä, taiteellisia ja bisnekseen liittyviä.

Pian koulussa ratkotaan yliopisto-opiskelijoiden tuella Nigerian nälkäongelmaa. Leskinen puolestaan osallistuu projektiin, joka edistää suomalaista koulutusvientiä.

-Maailmalla odottavat miljardimahdollisuudet, hän tietää.

Ja uskokaa tai älkää, omasta koulusta ei löydy edes miettimällä mitään huonoa. Malli on sen verran mainio, että on kelvannut kopioitavaksi jo Kiinan Shanghaissa asti.

Ainoa ongelma on ajan puute: kampuslukio tarjoaa niin paljon kaikkea, etteivät vuorokauden tunnit tahdo riittää.

-Se kolme vuotta, mikä täällä vietetään, halutaan käyttää tehokkaasti hyödyksi. Tällä asenteella koulusta on tullut Espoon suosituin lukio.

Leskinen vilkaisee merkitsevästi rannekelloaan, ja totta tosiaan, vieraidenkin on aika rynnätä eteenpäin.

Seuraavaksi odottaa A Grid – talo, jossa löhöillään säkkituoleissa mutta myös pelastetaan ihmiskunta hädästä.

Mordor. Jeti. Kekkonen.

Pienet kyltit kertovat jättiläisrakennuksen tilojen uudet, jokseenkin yllättävät nimet.

-Haluamme, että tämä on paikka, missä kaikki on pikkuisen odottamatonta, Jatta Reijonen ilmoittaa, kun vaellamme Sähkötekniikan korkeakoulun entisen rakennuksen uudeksi luodussa ihmemaassa.

-Tämä talo on nyt A Grid! Yksi Euroopan suurimpia kasvuyrityskeskuksia.

Reijosen titteli ja firma ovat ehtaa Otaniemi-kieltä: nuori nainen on asset manager yrityksessä Aalto University Campus & Real Estate (ACRE).

Siis toimihenkilö kampuksen tiloja vuokraavassa kiinteistöfirmassa.

-Remontti valmistuu vasta loppuvuodesta, mutta avasimme paikan virallisesti jo helmikuussa. Nyt täällä on 90 yritystä ja tilaa 20 000 neliötä, mutta lisää on tulossa.

Talosta löytyy jo avaraa kahvilaa, isoja näyttöjä ja kirkkaanvärisiä Fatboy-säkkituoleja. Kaikkea mitä aikamme luova luokka viihtyäkseen kaipaa.

-A Grid on yhteinen koti yrityshautomoille, kiihdyttämöille, startupeille ja jo vakiintuneille yrityksille, Reijonen selittää.

Pysähdymme Mordoriin, rentoon auditorioon, joka ei näytä lainkaan hirmuisen Sauronin kotikulmilta.

-Täällä pidetään workshopeja ja johtajien kehityspäiviä, mutta myös järjestetään elokuvailtoja ja afterworkeja. Siis hengaillaan.

-Kannustamme väkeä tutustumaan ja löytämään hyötyjä toisistaan. Se on koko A Gridin tarkoitus!

Kipaisemme portaat ylös. Reijonen avaa lukitun oven ja ilmoittaa, että nyt poistutaan Suomesta ja astutaan diplomaattisen koskemattomuuden maaperälle.

Avokonttorin katosta riippuu köysikeinu. Sen istuinosa on erikoinen: läpinäkyvä ja valaistu.

Pian keinussa heijaa ihmisiä eri puolilta maailmaa, kun toimintansa aloittaa Yhdistyneiden kansakuntien innovaatio- ja teknologialaboratorio. Ensimmäinen lajissaan koko maailmassa.

Uuden yksikön työlistalla ovat kyberturvallisuus, konfliktien estäminen, koulutus, terveysteknologia ja kiertotalous.

Vähintään keskikokoisia ongelmia ratkotaan YK:n, yliopistojen, kansalaisjärjestöjen ja startupien yhteisin ponnistuksin.

Naapurikseen YK-laboratorio saa Euroopan avaruusjärjestö ESA:n yrityskiihdyttämön.

Se lupaa tukea kymmeniä suomalaisia keltanokkafirmoja, joiden haaveet tuikkivat tähtien tasalla.

Otaniemi säntää tukka hulmuten huomiseen. Aika ajoin maltetaan sentään kehaista kunniakkaita perinteitä.

Logiikka menee näin: koska Sähkötekniikan korkeakoulun vanhalla rakennuksella on fyysinen yhteys Nokian nousuun, Rovion syntyyn ja Slushin ihmeeseen, lienee vääjäämätöntä, että talossa sikiää myös uusia menestystarinoita.

Usko on vankka, ja A Grid lämmittää Aallon ja yritysmaailman romanssin entistäkin intiimimmäksi.

Suhde on toki kypsynyt jo pitkään. Juuri ilmestynyt kansainvälinen yliopistoarviointi listaa 55 “innovatiivista, uudella tavalla yritysten ja yhteiskunnan kanssa yhteistyötä tekevää yliopistoa”.

Listalla on vain yksi nimi Suomesta – Aalto-yliopisto.

Menestystä, vauhtia, kiihdytystä.

Suuta kuivaa.

Onneksi lähellä on legendaarinen arkkitehtuurinähtävyys, Dipoli, ja sen aulakahvilassa värikäs smoothietarjonta.

Kulaus vihreää vitamiinilientä nieluun ja nopea, ihaileva katse ympärille. Raili ja Reima Pietilän 1960-luvun luomus on restauroitu alkuperäiseen loistoonsa, nyt Aalto-yliopiston hallinnon tiloiksi.

Ympäröivään luontoon maastoutuvassa rakennuksessa ei ole yhtään suoraa nurkkaa ja vain kaksi samanlaista ikkunaa.

Dipolista arkkitehtuurituristit tavataan kiidättää lähellä oleviin Alvar Aalto -kohteisiin huokailemaan punaisen tiilen ja taivutetun puun harmonista yhteiseloa.

Hölkkäämme samaa reittiä, ja jo kohta eteemme levittäytyy interiööri, jonka korjaussuunnittelu nappasi viime vuonna arkkitehtuurin Finlandia-palkinnon – Otaniemen kampuskirjasto vuodelta 1970 on nyt mykistävän tyylikäs Harald Herlin -oppimiskeskus.

On avaruutta, on luonnonvaloa, on suomalaisten design-huonekalujen ikihittejä. Rekisteröidyille käyttäjille ovet avautuvat ympäri vuorokauden.

Onnekas on hän, joka voi unohtua Eero Aarnion pallotuoliin lueskelemaan, vaikkapa uutisia Aalto-yliopiston tuoreimmista saavutuksista.

Niistä raportoi jakelutelineisiin pinottu Aalto University Magazine. Lehden sisältö on ryhmitelty muun muassa Oho- ja Vau-juttuihin.

Pikasilmäys paljastaa, että Aalto-yliopistossa kehitellään kansalaisten kavereiksi pallonmuotoisia seura- ja valvontarobotteja.

Selviää myös, että tutkijat ovat tehneet huiman löydön. Kuusella ja männyllä on kyky tappaa pieneliöitä, vieläpä viheliäisiä sairaalabakteereja.

Entä mitäpä sanotte tästä: Otaniemessä luodaan huippunopeaa kvanttitietokonetta. Vempele ratkoo suit sait ongelmat, joiden parissa nykylaitteet pähkäilevät miljardi vuotta.

Lopuksi kulttuuria. Tadaa: Jenni Haukion viimeisimpien Linnan juhlien silkkinen iltapuku oli aaltolaisen suunnittelijan taidonnäyte.

Pallotuoliin on palattava paremmalla ajalla. Puhelin piippaa: metrokeskus A Blocissa jo odotellaan.

Varusteet löytyvät työmaakopista. Kypärä, huomioliivit, turvakengät, suojalasit. Näissä vermeissä pääsee todistamaan, kuinka tulevaisuuden Otaniemi syntyy.

Vanhojen parkkipaikkojen päälle kohoaa jättiläinen, josta erottuu kolme osaa: Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Väre, Aallon kauppakorkeakoulu sekä 6500 neliön kauppakeskus. Liukuportaat vievät suoraan metroon.

Tekniikan tohtori, ACRE-kiinteistöyhtiön toimitusjohtaja Antti Tuomela harppoo tottuneesti yli kaikkialla vaanivien letkujen ja johtovyyhtien.

Homma on vatupassissa, niin budjetti kuin aikataulu; syyskuun alussa päästetään kansa sisään suurimpaan osaan tiloista. Taiteilijat pajoihinsa, tutkijat huoneisiinsa, asiakkaat kauppoihin ja ravintoloihin. Vain Kauppakorkeakoulu jää vielä työmaaksi.

Tähän asti Otaniemeä ovat palvelleet Alepa, apteekki ja R-kioski. Bisnespalavereissa on kauhottu laitosruokaa.

Kohta elämä muuttuu. Kaupunginosa saa kertaiskulla kaiken: kuntokeskuksesta Alkoon ja viinibaarista sushiravintolaan.

Enää ei tarvitse pelätä, että metro vie illan tullen viimeisenkin sielun Helsinkiin tai Tapiolaan. Nyt katsotaan, ketkä kaikki tulevat muualta Otaniemeen.

Aaltolaisten lisäksi palveluja kaipaa kasvava asujaimisto. Opiskelijakämppien rinnalle kohoaa lähivuosina suuri määrä kovan rahan koteja ja Otaniemen asukasluku tuplaantuu.

Kampuksesta kasvaa kaupunki.

Antti Tuomela on viettänyt ison osan elämästään Otaniemessä: opiskelijana, tutkijana, rakennuttajana. Ja aina vain Otaniemi muuttuu parempaan suuntaan.

Miehinen teekkarikylä on naisistunut, kansainvälistynyt ja monitieteellistynyt.

Mullistus käynnistyi vuonna 2010, kun Teknillinen korkeakoulu yhdistyi Taideteollisen korkeakoulun ja Helsingin kauppakorkeakoulun kanssa ja syntyi Aalto-yliopisto.

Kun viimeisetkin taiteilijat kohta muuttavat Arabianrannasta Otaniemeen, on koko värikäs paketti vihdoin kasassa.

Tuomela on pannut merkille, että teekkari-sanaa kuulee entistä harvemmin. Ollaan ihan vain aaltolaisia kaikki.

Korkeakoulujen perinteistä napsitaan parhaat palat. Ihan kohta on taas vappu – trööt! – ja sitäkin osataan jo kuulemma juhlia yksissä tuumin.

Toimitusjohtaja Tuomela ehdottaa, että päätämme työmaakierroksen hänen lempinäkymäänsä.

Kapuamme laajan ikkunaseinän äärelle. Edessä avautuu Otaniemen keskusta, Alvar Aallon arkkitehtuuri, tiivistyvä kaupunkimaisema.

Tuosta mennään kohta metroon, tuohon tulee tulevaisuudessa pikaraitiotien pysäkki. Rakentaminen jatkuu vuosia.

-Mutta katsokaas tuonne. Rakennusten keskellä seisoo suuri tammi, kolmesataa kevättä vanha.

-Sen säilyttäminen tuossa on maksanut paljon, on tehty tukirakenteita, nähty vaivaa. Puu on merkityksellinen koko kampukselle. On tärkeätä, että historia näkyy, Tuomela selittää.

Ahaa, okei. Ehkä lähdimmekin tavoittelemaan Otaniemen henkeä väärällä oletuksella. Kuvittelimme, että paikan dynaamisesta meiningistä saa otteen säntäilyllä ja minuuttiaikataululla.

Otaniemi ei kuitenkaan elä vain hetkessä. Antti Tuomela sanoo, että uusien rakennusten elinkaari on todennäköisemmin 500 kuin 50 vuotta.

Hän uskoo, että taloille käy kuten tammelle. Nekin suojellaan.

Tämä ei ole tohtori Tuomelan yksityisajattelua. Ohjeistus on tullut Aalto-yliopiston hallituksesta. Asiat on tehtävä vähintään 300 vuoden perspektiivillä, sanoo hallituksen jäsen, professori Bengt Holmström. Ja hän on sentään nobelisti.

Otaniemessä ei tehdä vain tulevaisuutta. Täällä luodaan melkein ikuisuutta.

Kasvun paikat -juttusarjassa käymme Suomen kasvavissa keskuksissa. Aikaisemmissa osissa vierailimme Vantaan Aviapoliksessa, Turun telakalla ja tutustuimme Tampereen Kansi & Areena -hankkeesseen

Otaniemi

Otaniemi on kaupunginosa ja kampusalue Espoossa, lähellä Helsingin rajaa, Tapiolan naapurissa.
Historia
Varhaisin merkki ihmistoiminnasta on 3 000 vuotta vanha hiidenkiuas, jota kutsutaan leikkisästi alkuteekkarin haudaksi.
Teekkarikylän rakentaminen alkoi vuonna 1950 niukkuuden oloissa. Tiiliä kaivettiin sota-ajan pommituksissa tuhoutuneen Neuvostoliiton suurlähetystön raunioista.
Rakentaminen jatkui 1960-luvulla. Alvar Aallon suunnittelema Teknillisen korkeakoulun päärakennus vihittiin käyttöön 1966.
Nykyisyys
Otaniemi tunnetaan vuonna 2010 aloittaneen Aalto-yliopiston kotipaikkana. Aalto syntyi, kun Teknillinen korkeakoulu, Helsingin kauppakorkeakoulu ja Taideteollinen korkeakoulu yhdistyivät.
Tulevaisuus
Tähän asti kaupunginosan asukkaat ovat olleet valtaosin opiskelijoita, ja Otaniemi onkin ollut maan köyhin postinumeroalue.
Nyt suunnitelmissa on suuri määrä kovan rahan asuntoja, joihin asettuu tuhansittain uusia, hyvätuloisia asukkaita.
Kiihkeän rakentamisen kausi jatkuu vielä kymmenen vuotta.

Asiasanat

Uusimmat