Uutiset

THL uudisti koronavirustestauksen ohjeet – kaikki oireelliset testattava

Jos hoitohenkilökunnalla tai kriittisillä aloilla työskentelevillä edes epäillään tartuntaa, he pääsevät testeihin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen uusien testauskriteerien mukaan.
Uudenmaan eristys päättyi keskiviikkona. Epidemia yritetään nyt saada hallintaan testejä lisäämällä. Kuva: Arttu Laitala
Uudenmaan eristys päättyi keskiviikkona. Epidemia yritetään nyt saada hallintaan testejä lisäämällä. Kuva: Arttu Laitala

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL julkaisi keskiviikkona uudet koronavirustestauksen ohjeet.

Testausta pitää THL:n mukaan lisätä nopeasti. Kaikki potilaat, joilla on koronaoireita tai lääkärin arvion mukaan syytä epäillä tartuntaa, tulisi testata.

Lisäksi kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijät sekä kriittisillä aloilla työskentelevät työntekijät pitää testata, jos heillä edes epäillään koronavirustartuntaa.

4 000 näytettä päivässä

Nyt Suomessa pystytään tekemään 4 000 koronavirustestiä päivässä. Siksi testauksen ohjeita on päivitetty.

Sosiaali- ja terveysministeriön testausstrategiaan kuuluu torjua epidemian leviämistä, suojata riskiryhmiä ja turvata kriittisen henkilöstön terveys sekä terveydenhuollon kantokyky.

Samalla jäljitetään koko ajan tartuntaketjuja ja luodaan epidemian kulusta tarkka kuva.

Testeistä muodostuva tilannekuva on tärkeä, jotta rajoituksien purkua voidaan harkita.

Yksityisten terveyspalvelujen tuottajien pitää tukea testaamista.

Asiasanat

Uusimmat

Näkoislehti

22.9.2020

Fingerpori

comic