Uutiset

Tiesitkö, että miehet ovat kaupunkiviljelyn edelläkävijöitä? Asvalttiviidakot yllättää

Ensimmäinen jakso dokumenttiohjaaja Petteri Saarion
Asvalttiviidakot-sarjasta yllättää. Katsaus kaupunkiluonnosta ruoka-aittana ei keskitykään rucolan kasvatuksen nikseihin palstaviljelmillä.

Tarjonta on runsasta. Oopperan takapihalta kerätään kuhnurin toukkia lautaselle, ja merenrannalla hoidetaan syötävää puistoa.

Kun seassa on pysäyttävää tietoa ruuan tuhlauksesta ja kaukana tuotetun, käsitellyn ruuan riskeistä, niin ähky tulee. Puoleen tuntiin on sullottu liian paljon, eikä kuvia ja sanoja ehdi sulatella.

Sympaattiset puolet kuitenkin voittavat. Saario antaa kunniaa nuorille kaupunkiaktivisteille ja kertoo myös miesten olevan kaupunkiviljelyn edelläkävijöitä. Ajatus kasvimaista kaupunkilaisurosten verstaina ja autotalleina jää kutkuttamaan.

Alkuun sijoitetun professori Tari Haahtelan luentomaisen osuuden sijaan aiheeseen imaisisi paremmin ohjelman pehmeämpi pohdiskelu: oman ruuan kasvatus voi lisätä yhteisöllisyyttä ja iloa.

Asvalttiviidakot TV1:ssä tiistaina kello 20.00.

Asiasanat

Uusimmat