Uutiset

Timo Räty puolustautui KKO:ssa Ahteen irtisanomisesta: "Työoikeus tunnistaa luottamuspulan"

Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton AKT:n entinen puheenjohtaja Timo Räty perusteli omaa epäluottamustaan Hilkka Ahdetta kohtaan maanantaina korkeimmassa oikeudessa (KKO) pidetyssä suullisessa käsittelyssä.

Räty pääsi ääneen sen jälkeen, kun korkein oikeus oli ensin kuullut suullisessa käsittelyssään Ahdetta.

Timo Räty on syytettynä työsyrjinnästä sen vuoksi, että AKT:n hallitus päätti äänestyspäätöksen jälkeen irtisanoa Hilkka Ahde liiton viestintäpäällikön tehtävästä maaliskuussa 2012. Räty toimi tuolloin liiton puheenjohtajana ja johti kyseistä hallituksen kokousta.

Hilkka Ahde oli aikaisemmin, kesällä 2011 tehnyt aluehallintoviraston (avi) työsuojeluviranomaisille käsittelypyynnön Rädystä, ja avi oli puolestaan antanut tammikuussa 2012 toimenpidekehotuksen AKT:lle ongelmien välittömäksi korjaamiseksi.

Oikeudenkäynnissä on pitkälti kyse siitä, vaikuttiko Ahteen tekemä käsittelypyyntö työsuojeluviranomaisille tämän irtisanomiseen. Hallituksen kokouksessa irtisanomisen perusteeksi ilmoitettiin luottamuspula.

-Työoikeus tunnistaa luottamuspulan irtisanomisen päättämisperusteena, Räty totesi oikeudenkäynnissä maanantaina.

Vuoden 2012 kokouksessa Räty ei esittänyt Ahteen irtisanomista, Oikeudessa hän kuitenkin kertoi omia syitään luottamuspulalle Ahdetta kohtaan. Syinä luottamuspulalle oli Rädyn mukaan muun muassa Ahteen vaatimus paremmasta palkkauksesta ja se, että tämä olisi osallistunut häntä koskevaan syrjäyttämishankkeeseen.

Ahde puolestaan omassa todistelussaan totesi, ettei hänen tietoonsa ollut tullut missään vaiheessa syitä mahdolliselle epäluottamukselle.

Samoja syitä on kuultu myös tapauksen aiemmissa käsittelyissä alemmissa oikeusasteissa sekä jo lain voiman saaneessa työturvallisuusrikosjutussa, jossa Räty tuomittiin Ahteen työpaikkakiusaamisesta.

Räty totesi kuitenkin KKO:lle oman kuulustelunsa yhteydessä muun muassa sen, ettei Ahdetta oltu kuultu irtisanomisen yhteydessä.

-Se on tietysti oma työoikeudellinen kysymyksensä, totesi Räty.

Syyttäjä pitää KKO-käsittelyä merkittävänä

AKT:n hallitus päätti muutama viikko myöhemmin perua Ahteen irtisanomisen vuonna 2012. Ahde palasi toiseen, joskin vastaavia työtehtäviä sisältävään työhön. Nykyisin Ahde on eläkkeellä.

Myöhemmin Räty itse sai puolestaan potkut puheenjohtajan tehtävästä. Ahteen irtisanomisesta tutkintapyynnön teki aluehallintovirasto.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi aikoinaan Rädylle työsyrjinnästä päiväsakkoja, mutta Helsingin hovioikeus hylkäsi käräjäoikeuden päätöksen äänestyksen jälkeen. Helsingin hovioikeuden mukaan näyttöä ei ollut riittävästi sille, että Ahteen tekemä avi-käsittelypyyntö olisi yksinään johtanut irtisanomiseen.

KKO myönsi valitusluvan asiaan syyttäjä Tuire Tamminiemen valituksesta. Ahde yhtyi syyttäjän valitukseen.

Tamminiemi totesi Lännen Medialle oikeudenkäyntitauolla, että hänen mielestään KKO pyrkii selkeästi käymään käsittelypyynnön merkitystä läpi.

-Tällä on se tärkeä ennakkoratkaisun merkitys, että saadaan siihen korkeimman oikeuden kanta, onko tämmöinen työsuojelukäsittelypyyntö viranomaiselle, niin voiko se olla syrjintäkriteeri, jos sen takia tulee irtisanotuksi, Tamminiemi sanoo.

Korkein oikeus kuulee asiassa myös muita todistajia. KKO antaa ratkaisunsa asiaan myöhemmin.

Asiasanat

Uusimmat