Uutiset

"Toimenpiteitä tarvitaan, se on ihan selvä" – Leppä hakee budjettiriihestä tukea kuivuudesta kärsivällä maataloudelle

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) sanoo esittävänsä elokuun budjettiriiheen toimia, joilla kuivuudesta kärsivän maatalouden tilannetta voidaan helpottaa.

-Näin tulen tekemään. En käy vielä arvioimaan tarkemmin, mitä nämä toimet ovat. Se on sitten budjettiriihen asia, hän toteaa.

Lepän mukaan on poliittinen kysymys, missä asioissa budjettiriihessä päästään eteenpäin.

-Mutta on ihan selvää, että tämä on niin poikkeuksellinen tilanne, että kyllä siinä toimenpiteitä tarvitaan, hän viestittää myös hallituskumppanien suuntaan.

Syksyn viljasadon on arvioitu jäävän kymmeniä prosentteja normaalivuotta heikommaksi. Monia karjatiloja uhkaa rehupula.

Kriisituista on jo ehditty neuvotella EU:ssa.

-Maatalousneuvostossa oli puolitoista viikkoa sitten laaja keskustelu kuivuudesta. Komissio on hyvin myötämielinen joustoihin, joita voi säädöksiin saada, jotta tästä erittäin hankalasta tilanteesta selvitään, ministeri uskoo.

Euroopan unionilla on yhteinen maatalouspolitiikka ja kuivuuden ongelmatkin ovat tänä vuonna yhteisiä lähes koko mantereelle.

Suomi, Ruotsi, Tanska ja Baltian maat kirjelmöivät kuivuuden vaatimista toimenpiteistä unionin maatalouskomissaarille jo kesäkuussa.

-Siinä ei mennyt montaa päivää, kun saimme luvan käyttää viherkesantopeltoja rehuksi ja laiduntamiseen, Leppä antaa esimerkin usein byrokraattiseksi kuvatun Brysselin koneiston toimivuudesta.

Reilun vuoden päivät ministerinsalkkua kantanutta Leppää voi hyvällä syyllä nimittää kriisiaikojen ministeriksi.

Kun nyt kärsitään äärimmäisestä kuivuudesta. Viime syksynä suomalaista maataloutta riivasi jatkuva märkyys.

-Koska takana on jo monia huonoja vuosia, tiloilla ei ole ollut mahdollisuuksia varautua tällaisiin menetyksiin, mitä nytkin on tulossa, ministeri muistuttaa.

Asiasanat

Uusimmat