Uutiset

Toimittajamme Saksassa: Merkel pakeni häiriköiden armeijaa sisätiloihin – rauha palasi vaalikentälle

Saksan tämän vuoden vaalitaistelun merkillinen ilmiö on tullut tiensä päähän. Pitkään näytti siltä, että liittokansleri Angela Merkelin vaalitilaisuudet menevät piloille äänekkäiden huutajien ja pillinviheltäjien vuoksi.

Protestoijat seurasivat Merkeliä kaikkialle, mutta erityisen paljon heitä oli itäisessä Saksassa.

Tiistai-iltana Schwerinissä, itäisen Saksan pohjoisessa kolkassa metelöijiä odotti ikävä yllätys. Merkelin vaalitilaisuuden paikka oli vaihtunut viime hetkellä kaupungin keskustorilta tennishalliin, joka sijaitsee kaupungin laitamilla.

Merkelin vastustajat osasivat kyllä sinnekin, mutta poliisi eristi rähinöitsijät parin sadan metrin päähän vaalitilaisuuden pitopaikasta.

Halliin päästettiin vain kutsukirjeen haltijat.

Hallin ulko-ovella papereita tarkastanut järjestyksenvalvoja selitti, että paikan vaihto tehtiin epävarman sään vuoksi. Tiistai-iltana Schwerinissä paistoi aurinko.

Aurinkoinen oli myös päätähti. Merkel pääsi vihdoin kampanjoimaan ilman jatkuvia keskeytyksiä. Lännen Media seurasi Merkelin tutun asiapitoista puhetta ja myös sitä, miten tukijoita päästettiin tapaamaan liittokansleria puheen jälkeen tiukkojen turvatoimien keskellä.

Merkelin vaalitilaisuuksia on ollut häiritsemässä kirjava joukko äärioikeistolaisia hurmahenkiä, joiden viha syttyi Merkelin pakolaispoliitikasta.

Mukana on ollut maahanmuuttoa vastustavan Vaihtoehto Saksalle -puolueen ja uusnatsien NPD-puolueen aktiiveja.

– Imaamit kyllä saavat täällä vapaasti levittää vihasanomaansa, mutta meiltä kielletään perustuslaissa taattu kokoontumisvapaus, valitti NPD-puolueen virkailija Udo Pastörs jalkakäytävällä.

Mistään spontaaneista mielenilmauksista ei ole ollut kyse, vaan kokoontumiset ovat olleet ennakolta tarkkaan organisoituja. 

Osanottajia on kutsuttu Merkelin tilaisuuksiin Facebookissa ja muissa sosiaalisen median kanavissa. Kaikki häiriköijät eivät ole olleet paikallisia, vaan yhteiskuljetuksia on ollut jopa satojen kilometrien päästä

Häiriköitä on ollut hankala pysäyttää. Poliisi on puuttunut peliin vain selviin lakirikkomuksiin kuten tomaattien ja kananmunien heittelyyn tai Hitler-tervehdysten esittämiseen.

Merkel itse on pitänyt päänsä kylmänä, vaikka kovaäänistä huutoa ja viheltämistä saattoi jatkua koko puheen ajan.

Schwerinissä oli kuitenkin rauha palannut maahan. Merkel sai kuullakseen buuausten sijasta uskollisten kannattajien suosionosoituksia.

Asiasanat

Uusimmat