Uutiset

Toivottavasti otamme Suomesta esimerkkiä, sanovat newyorkilaiset naiset, joille vaaleissa ovat tarjolla vain "samat, vanhat, valkoiset miehet"

Suomen pääministeri Sanna Marin (sd.). Kuva: EPA

YK:n päämajassa New Yorkissa vierailee perjantaina poikkeuksellinen henkilö, kun Suomen pääministeri Sanna Marin (sd.) puhuu kansainvälisessä naistenpäivän tapahtumassa. 34-vuotias Marin on maailman nuorimpia poliittisia johtajia – ja nainen, mikä on edelleen harvinaista valtiojohdossa.

Kun Marinin hallitus joulukuussa julkistettiin, media ulkomaita myöten tarttui siihen, että Suomessa hallituksen johtoviisikossa kaikki ovat naisia. STT esitteli newyorkilaisille kuvaa Marinista, sisäministeri Maria Ohisalosta (vihr.), valtiovarainministeri Katri Kulmunista (kesk.), oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonista (r.) ja opetusministeri Li Anderssonista (vas.) ja kysyi, mitä he miettivät sukupuolen merkityksestä politiikassa.

Kuusikymppiset Ronni Nivala ja Sandra Ploger nauttivat aurinkoisesta kevätpäivästä Bryant Parkissa Manhattanilla. Nivala ei epäröi hetkeäkään kuvan nähdessään.

–  Siinähän on Suomen ministerit!

Paljastuu, että Nivalalla on suomalaisia juuria. Hänen isoisänsä muutti lapsena Suomesta Yhdysvaltoihin. Vaikka seuraavat sukupolvet eivät enää oppineet suomea, Nivala on käynyt Suomessa monesti ja yrittää pysyä kärryillä maan tapahtumista.

Hänestä on hienoa, että Suomen hallituksen 19 ministeristä 12 on naisia. Yhdysvalloissa presidentti Donald Trumpin kabinettiin kuuluu vain muutama nainen.

–  Hallituksessa voi olla yksi tai kaksi naisministeriä, mutta silloin vaikuttaa siltä, että he joutuvat koko ajan ponnistelemaan vastavirtaan. Suomen hallituksessa on nyt tarpeeksi naisia muuttamaan koko institutionaalista ajattelutapaa, Nivala uskoo.

Artikkeli jatkuu kuvien jälkeen.

Kun Marinin hallitus joulukuussa julkistettiin, media ulkomaita myöten tarttui siihen, että Suomessa hallituksen johtoviisikossa kaikki ovat naisia.
Kun Marinin hallitus joulukuussa julkistettiin, media ulkomaita myöten tarttui siihen, että Suomessa hallituksen johtoviisikossa kaikki ovat naisia. Kuva: EPA Kun Marinin hallitus joulukuussa julkistettiin, media ulkomaita myöten tarttui siihen, että Suomessa hallituksen johtoviisikossa kaikki ovat naisia. Kuva: EPA

”Uskon naispresidenttiin elinaikanani”

Nivala ja Ploger katsovat, että naiset ajattelevat asioita kokonaisvaltaisemmin ja laajemmin kuin miehet ja ovat tehokkaampia päätöksentekijöitä.

–  He varmasti tuovat hallitukseen erilaista perspektiiviä. Jos ajattelee vaikka äitejä, heistä useimpien elämä on erilaisten ratkaisujen etsimistä. Mitä tehdä, jos rahat eivät riitä tai pitäisi olla viidessä paikassa samaan aikaan, Nivala sanoo.

He pitävät hyvänä sitäkin, että puoluejohtajat Henrikssonia lukuun ottamatta ovat vasta kolmikymppisiä.

–  Ovathan he hyvin nuoria, mutta varmasti myös todella innokkaita ja energisiä. Maailma ei ole vielä niin moukaroinut kolmikymppisiä. Uskon, että he ovat hyvin tietoisia saamastaan mahdollisuudesta ja haluavat ottaa siitä kaiken irti, Nivala sanoo.

Yhdysvalloissa demokraattien viimeinenkin naisehdokas, Elizabeth Warren, luopui kisasta torstaina. 73-vuotiasta Trumpia haastaa vaaleissa joko 78-vuotias Bernie Sanders tai 77-vuotias Joe Biden.

Nivala ja Ploger ovat asetelmasta pahoillaan, mutta eivät yllättyneitä.

–  Rehellisesti sanottuna yritän olla ajattelematta koko vaaleja, se on niin masentavaa, Ploger sanoo.

He uskovat kuitenkin, että tulevaisuus on naisten kannalta valoisampi.

–  Jo se, että tällä kertaa niin monet naiset erilaisista taustoista asettuivat ehdolle, on valtava ensiaskel, Nivala katsoo.

–  Toivon, että näen naispresidentin elinaikanani. Uskon, että se on mahdollista, Ploger sanoo.

Raha sukupuolta isompi ongelma

Myös puistossa viihtyvä Michael katsoo ministerikuvaa pitkään.

–  Hei, ei minulla ole mitään tätä vastaan, mahtavaa. Heidät on valittu vaaleissa? Se on ok. He eivät näytä siltä, että olisivat itsekeskeisiä tai omahyväisiä, kuten Trump ja monet muut miehet, Michael sanoo.

Hän näkisi mieluusti Yhdysvalloissa naispresidentin, vaikkei poliitikoista paljoa perustakaan.

–  Pidän Elizabeth Warrenista ja (jo aiemmin kisasta jättäytyneestä) Kamala Harrisista. He ovat fiksuja. Politiikassa raha kuitenkin ratkaisee. Ihmiset ovat ahneita: jos heillä on rahaa, sitten he haluavat valtaa. Niin kuin (New Yorkin ex-pormestari, miljardööri Michael) Bloomberg, Michael sanoo.

Suomen pääministeri Sanna Marin
Suomen pääministeri Sanna Marin. Kuva: EPA Suomen pääministeri Sanna Marin. Kuva: EPA

Sukupuolta tärkeämpää hänelle on ehdokkaan poliittinen kokemus.

–  Esimerkiksi amerikkalaisessa jalkapallossa pelaajat etenevät lukiosta yliopistoon ja sitten ammattilaisiksi, mutta presidenttipeli ei toimi niin. Trumpilla ei ollut mitään kokemusta politiikasta, mutta silti hän halusi presidentiksi. Pitäisi kuitenkin olla jotain käsitystä siitä, mitä on tekemässä.

Puistossa kahvitteleva Emiel Hartemink vilkaisee kuvaa mutta sanoo, ettei hän pidä tärkeänä sitä, onko poliitikko mies vai nainen.

–  Sillä ei ole väliä, kunhan paras henkilö on johdossa ja hänet valitaan demokraattisesti. Kaikki ihmiset ovat erilaisia: jos vertaa Yhdysvaltoja ja Britanniaa tai mitä tahansa maata, jossa on miesjohtaja. Eivät he ole samanlaisia ihmisiä, Hartemink sanoo.

Hänen mukaansa Yhdysvaltojen vaaleissa on isompia ongelmia kuin ehdokkaiden sukupuolijakauma.

–  En ole huolissani ehdokkaiden iästäkään, paitsi että toivon heidän pysyvän hengissä kautensa loppuun. Raha vaikuttaa olevan suuressa asemassa. Se sulkee paljon ehdokkaita pois vaaleista. Jos raha on tärkein tekijä, voi kysyä, johtaako se lopulta oikean ihmisen valintaan.

”Tämähän olisi ihanteellinen tilanne”

Kolmikymppiset Jacqueline Barba ja Alexa Mathes eivät ole nähneet kuvaa aiemmin, mutta ovat siitä innoissaan.

–  Vau, tämähän olisi aivan ihanteellinen tilanne, Mathes sanoo.

Heidän mielestään poliitikkojen sukupuolella on väliä.

–  Uskon, että miehet ja naiset välittävät jossain määrin eri asioista. Tämä on tietty laaja yleistys, mutta luulen, että naisten on helpompi ymmärtää naisten ongelmia. He ovat kokeneet niistä monet henkilökohtaisesti, Barba sanoo.

Barba ja Mathes ovat pettyneitä presidentinvaalien kapeaan valinnanvaraan.

–  Se on sääli erityisesti siksi, että alussa demokraattien ehdokasvalikoima oli niin monipuolinen. Nyt jäljellä ovat enää vain samat vanhat, valkoiset miehet, Barba sanoo.

Barban ja Mathesin mielestä ehdokkaat eivät edusta sitä, minkälainen Yhdysvallat on nykyisin. He toivovat, että Yhdysvalloissakin nähtäisiin pian naispresidentti.

–  Se olisi hienoa. Toivottavasti Suomi voisi toimia esimerkkinä Yhdysvalloille siitä, miten hyvin naisten johtama maa voi toimia, Mathes sanoo.

Asiasanat

Uusimmat

Näkoislehti

19.9.2020

Fingerpori

comic