Uutiset

Trump kampanjoi Pittsburghissa, Biden keräsi rahaa

Tiukin kilpa keskittyy kolmeen osavaltioon Pennsylvaniaan, Wisconsiniin ja Michiganiin, jotka Trump voitti täpärästi vuonna 2016.
Demokraattien presidenttiehdokas Joe Biden ja vaimonsa Jill kuuntelivat maansa kansallishymniä osallistuessaan 11. syyskuuta vuoden 2001 terroristi-iskujen tapahtumapaikalle New Yorkissa. Kuva: epa08661340
Demokraattien presidenttiehdokas Joe Biden ja vaimonsa Jill kuuntelivat maansa kansallishymniä osallistuessaan 11. syyskuuta vuoden 2001 terroristi-iskujen tapahtumapaikalle New Yorkissa. Kuva: epa08661340

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump oli tiistaina kampanjoimassa Pennsylvaniassa samaan aikaan kun YK:n yleiskokouksessa seurattiin hänen aiemmin nauhoittamaansa videopuhetta. Demokraattipuolelta presidentin virkaa tavoitteleva Joe Biden puolestaan osallistui tiistaina kahteen virtuaaliseen kampanjarahoitustilaisuuteen.

Trump ilmoitti paljastavansa valintansa uudeksi korkeimman oikeuden tuomariksi edesmenneen liberaalin tuomarin Ruth Bader Ginsburgin seuraajaksi lauantaihin mennessä. Presidentti toivoi republikaanienemmistöisen senaatin vahvistavan hänen valintansa ennen 3. marraskuuta pidettäviä presidentinvaaleja.

Biden ja kongressin demokraatit ovat kritisoineet kiivaasti presidentin kiirettä tehdä valinta.

Ginsburgin perjantainen kuolema ja sitä seurannut kamppailu hänen seuraajastaan ovat lisänneet uutta epävarmuutta presidentinvaaleihin. Tähän saakka Biden on johtanut selvästi mielipidemittauksia.

Mikäli Trump onnistuu saamaan korkeimpaan oikeuteen haluamansa konservatiivisen tuomarin, on republikaaneilla hallussaan jo kuusi yhdeksästä tuomarinvirasta siellä.

Biden kerännyt enemmän kampanjarahaa

Maanantaina molemmat presidenttiehdokkaat palasivat teemoihin, joista he puhuivat ennen Ginsburgin kuolemaa. Wisconsinissa Biden arvosteli sitä, miten Trump oli reagoinut koronaviruspandemiaan. Presidentti taas kehui saavutuksiaan taloudessa ja kritisoi Bidenin tukea aiemmille vapaakauppasopimuksille, jotka Trumpin mukaan olivat vieneet maasta työpaikkoja.

Trump kampanjoi tiistaina Pittsburghin lentoasemalla Pennsylvaniassa. Tässä osavaltiossa sekä Wisconsinissa ja Michiganissa Trump voitti täpärästi vuonna 2016. Biden elättelee toiveita saada osavaltion äänestäjät jälleen demokraattien taakse.

Reuters/Ipsos-mielipidemittauksessa maanantaina Wisconsin näytti kannattavan Bideniä, mutta kahdessa muussa osavaltiossa molemmat ehdokkaat olivat tasoissa.

Bidenin odotettiin osallistuvan kahteen rahoitustilaisuuteen, jonne lippu maksoi jopa 100 000 dollaria. Toiseen tilaisuuteen odotettiin puheita demokraattipuoluetta kannattavilta talousalan asiantuntijoilta.

Toisessa tilaisuudessa taas keskityttiin koronaviruspandemiaan.

Demokraattien vaalikassaan on kertynyt elokuun loppuun mennessä 466 miljoonaa dollaria, kun taas republikaanit ovat keränneet samana aikana Trumpin hyväksi 325 miljoonaa dollaria.

Kaupallinen yhteistyö

Uusimmat

Näkoislehti

28.10.2020

Fingerpori

comic