Uutiset

Trump: Pohjois-Korealla kaikki edellytykset nousta talousmahdiksi – jos se luopuu ydinaseista

Presidentti ja ulkoministeri ovat eri mieltä Pohjois-Korean ydinaseuhasta.
Yhdysvaltojen ja Pohjois-Korean johtajat Donald Trump ja Kim Jong-un tapaavat Vietnamin pääkaupungissa Hanoissa keskiviikkona ja torstaina. Sen kunniaksi kaupungissa myydään muun muassa matkamuistolasipulloja. Yksi pullo maksaa noin 2,60 euroa. Kuva: LUONG THAI LINH / EPA

Pohjois-Korealla on enemmän taloudellista kasvupotentiaalia kuin millään muulla maalla maailmassa. Tätä mieltä on aiheesta sunnuntaina tviitannut Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump.

Trumpin mukaan Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un tietää tämän kenties paremmin kuin kukaan muu. Edellytyksenä kuitenkin on, että maa luopuu ydinaseistaan.

Johtaja tapaavat toisensa Vietnamin pääkaupungissa Hanoissa keskiviikkona ja torstaina. Kerta on jo toinen. Ensimmäinen tapaaminen oli Singaporessa viime kesäkuussa.

Trump tviittasi myös luoneensa Kimin kanssa “erittäin, erittäin hyvät suhteet” ja uskovansa Hanoin neuvottelujen jatkavan Singaporessa alkanutta positiivista kehitystä.

Aiemmin Trump on todennut, ettei Pohjois-Korea muodosta enää ydinaseuhkaa.

“Kaikki voivat nyt tuntea olonsa paljon turvallisemmaksi kuin ennen minun virkaanastumistani. Pohjois-Korea ei ole enää ydinaseuhka”, hän julisti Twitterissä Singaporen kokouksen jälkeen.

Presidentin kommentit näyttäytyvät oudossa valossa, kun niitä vertaa ulkoministeri Mike Pompeon tuoreeseen lausuntoon.

Pompeo totesi uutiskanava CNN:n toimittajalle Jake Tapperille, että Pohjois-Korea on edelleen ydinaseuhka.

Kun Tapper sanoi presidentin väittäneen muuta, Pompeo vastasi tietävänsä tasan tarkkaan, mitä presidentti on lausunut: “Eikä hän ole lausunut sellaista”.

Uusimmat