Uutiset

Trump syytti YK-puheessaan Kiinaa ja WHO:ta koronapandemiasta

Kiinan presidentti Xi Jinping esiintyi sovittelevana ja toivoi yhteistyötä pandemian selättämiseksi.
YK:n 75-vuotisjuhlaistunnossa New Yorkissa maanantaina olivat turvavälit kunniassa, paikalla oli vain noin kymmenesosa kokouksen normaalista osanottajien määrästä. Valtionpäät puhuvat tiistaista lähtien siellä videon välityksellä. Kuva: epa08687560
YK:n 75-vuotisjuhlaistunnossa New Yorkissa maanantaina olivat turvavälit kunniassa, paikalla oli vain noin kymmenesosa kokouksen normaalista osanottajien määrästä. Valtionpäät puhuvat tiistaista lähtien siellä videon välityksellä. Kuva: epa08687560

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump hyökkäsi tiistaina YK-puheessaan odotetusti Kiinaa vastaan. Trumpin mukaan Kiina ja Maailman terveysjärjestö WHO ovat syypäitä koronaviruspandemiaan, koska ne väittivät virheellisesti, että virus ei tartu ihmisestä toiseen, kertoi Reuters.

– YK:n täytyy saattaa Kiina vastuuseen teoistaan, hän sanoi etukäteen maanantaina nauhoitetun puheen mukaan.

Trump lupasi, että markkinoille saadaan rokote, joka kukistaa viruksen ja tukahduttaa pandemian.

Yhdistyneitä kansakuntia usein kritisoinut Trump kehotti järjestöä keskittymään ”maailman todellisiin ongelmiin”, kuten terrorismiin, naisten alistamiseen, pakkotyöhön ja ihmiskauppaan.

Monen muistissa oli Trumpin YK-puhe parin vuoden takaa, jolloin hän kehui tyypilliseen tapaan itseään.

Korkea-arvoisen kuulijakunnan joukossa naureskeltiin avoimesti. Trump hämmentyi ja sanoi, että hän ei odottanut tällaista reaktiota.

Guterres vetosi tulitauon puolesta

New Yorkissa YK:n 75-vuotisjuhlakokouksessa oli paikan päällä vain noin kaksisataa kuulijaa, kun yleensä siellä on kymmenkertainen määrä.

Se johtui tietenkin maailmaa ravistelevasta koronaviruksesta, jonka vuoksi maailman johtajat esittivät puheensa videon välityksellä.

Ennen Trumpia puhui YK:n pääsihteeri António Guterres. Hän toisti vetoomuksensa maailmanlaajuisesta tulitauosta. Konfliktien jatkumisesta hyötyy vain koronavirus, hän muistutti.

Guterres esittää, että tulitauko astuu voimaan tämän vuoden loppuun mennessä.

– Aikaa on sata päivää. Kello käy, hän sanoi.

Pian neljä vuotta pääsihteerinä toiminut Guterres varoitti myös kylmän sodan riskistä ja sanoi maailman liikkuvan nyt huonoon suuntaan.

Kiina korosti haluaan neuvotella

Kiinan presidentti Xi Jinping vastasi huoleen sanomalla, että Kiina ei halua ”yhdenkään maan kanssa minkäänlaista sotaa”.

– Haluamme jatkossakin vähentää erimielisyyksiä ja ratkoa niitä neuvottelemalla ja keskustelemalla, Xi sanoi puheessaan.

Koronapandemia on kiristänyt maailman suurvaltojen Kiinan ja Yhdysvaltojen välejä entisestään. Koronavirus lähti liikkeelle viime vuoden lopulla Kiinasta, ja Yhdysvaltojen mielestä Kiina pahensi tilannetta peittelemällä sitä.

Kiina näkee itsensä Yhdysvaltojen vastapoolina, joka yksipuolisen päätöksenteon eli unilateralismin sijaan korostaa monenkeskisyyttä, multilateralismia.

Vaikka myös Xi:n puhe oli nauhoitettu etukäteen, hän oli selvästi varautunut Trumpin syytöksiin. Xi peräänkuulutti WHO:n johtamia, maailmanlaajuisia toimia virusta vastaan.

Trump on ilmoittanut Yhdysvaltojen lähtevän WHO:sta, koska hänen mukaansa terveysjärjestö on Kiinan määräysvallan alainen.

– Meidän tulisi olla solidaarisia ja selvitä viruksesta yhdessä. Meidän tulisi kuunnella tiedettä ja luottaa WHO:n johtajuuteen. Pandemiaa ei saa politisoida, Xi sanoi.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan sanoi puheessaan, että rokotuksen tulee olla saatavilla kaikille, huolimatta siitä missä se on valmistettu.

Bolsonaro puolusti ympäristötoimiaan

Maailmanjärjestöltä vaaditaan nyt enemmän kuin aikaisemmin: koronaviruksen lisäksi ilmastonmuutos ei ole kadonnut minnekään. Siitä muistuttavat Yhdysvaltain länsirannikon ennätyssuuret maastopalot ja Pohjoisen jäämeren jälleen vähiin kutistunut jääpeite.

Xi sanoi Kiinan vastaavan ilmastokriisiin saamalla hiilidioksidipäästönsä laskuun ennen vuotta 2030 ja olevan hiilineutraali ennen vuotta 2060.

Brasilian presidentti Jair Bolsonaro torppasi puheessaan kritiikin hallituksena ympäristön vastaisia toimia kohtaan.

Amazonin sademetsässä ja Pantanalin kosteikossa riehuvat palot ovat tuhoisimpia kymmeneen vuoteen. Bolsonaroa syytetään palojen sallimisesta, jotta maata voidaan hyödyntää viljelykseen.

Bolsonaro sanoi ympäristölainsäädännön olevan Brasiliassa ”maailman paras” ja että ruoantuotannnosta hyötyy miljardi ihmistä.

Bolsonaro puolusti myös toimiaan pandemian aikana. Brasiliassa on toiseksi eniten covid-19-tautiin kuolleita: yli 137 000 ihmistä.

Nauhoitetussa puheessaan hän syytti mediaa pandemian politisoimisesta ja paniikin lietsomisesta, kun brasilialaisia on kehotettu pysymään kotona.

Uusimmat

Näkoislehti

30.10.2020

Fingerpori

comic