Uutiset

Trump vaihtuu, mutta Kiinan jännite pysyy – tapaus Huawei voi ennakoida sitä, miten EU saattaa joutua valitsemaan puolensa

New Yorkin pörssi pompahti alkuviikosta nousuun, kun uutiset kertoivat koronarokotteen etenemisestä. Kuva: epa08810387
New Yorkin pörssi pompahti alkuviikosta nousuun, kun uutiset kertoivat koronarokotteen etenemisestä. Kuva: epa08810387

Yhdysvaltojen ja Kiinan kauppapoliittinen jännite säilyy, vaikka presidentti Atlantin takana vaihtuu Donald Trumpista Joe Bideniin.

Tämä kävi ilmi Yhdysvaltojen kauppapolitiikkaa käsitelleessä seminaarissa tiistaina.

Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) on arvioinut, että Trumpin suosiman tullien asettamisen sijaan Biden saattaa panostaa enemmän läntisten talousmahtien yhteisrintamaan, jolla Kiinaa painostettaisiin korjaamaan teollisuuspolitiikkansa ongelmia.

Euroopan unioni voi siten joutua valitsemaan puolensa kahden suurvallan välillä.

– Huawein tapauksessa moni maa on jo näin toiminutkin, myös meidän lähellämme, Etlan tutkimusjohtaja Jyrki Ali-Yrkkö sanoi seminaarissa.

– Kun karhut tappelevat, on hyvä olla pois areenalta, hän arvioi tilannetta Suomen näkökulmasta.

Muun muassa Ruotsi on kieltänyt kiinalaisyritys Huawein laitteiden käytön 5G-verkon rakentamisessa. Myös toisen kiinalaisyrityksen, ZTE:n, teknologia kielletään länsinaapurissamme.

Ali-Yrkön mukaan valinnan paikka kansainvälisessä kaupassa Kiinan kanssa voi koskea tulevaisuudessakin juuri korkean teknologian tuotteita.

– Suurin osa Kiinan kaupasta tulee pyörimään niin kuin ennenkin, hän ennustaa.

Amerikkalaiset suosikoon omiaan jatkossakin

EK:n arvion mukaan vastavalittu presidentti Biden tulee olemaan vahvasti samoilla linjoilla Trumpin kanssa Buy American eli osta amerikkalaista -politiikassa.

Biden haluaa kannustaa amerikkalaisia yrityksiä siirtämään toimintojaan takaisin kotimaahan. Hän ei kaihda kaupan esteidenkään asettamista ulkomaisille yrityksille.

Suomen ulkoministeriön valtiosihteerin Matti Anttosen mukaan Trumpin presidenttikausi on osoittanut, ettei protektionismilla eli oman tuotannon turvaamisella esimerkiksi suojatullein ylletä haluttuihin hyötyihin.

Onko globalisaatio jo kääntynyt?

Alueellisuus on joka tapauksessa vahvistumassa kansainvälisessä kaupassa.

Anttosen mukaan Meksikon ja Kanadan merkitys Yhdysvaltojen kauppakumppanina kasvaa, ja Kaakkois-Aasian yhteistyöjärjestön Aseanin maat ovat Kiinalle suurempi kauppakumppani kuin Euroopan unioni.

EU:n jäsenmaille, kuten Suomelle, keskinäinen kauppa on avainasemassa.

Kansainvälisen talouden hankintaketjut paikallistuvat ja arvoketjut lyhentyvät.

EK:n kauppapolitiikan johtajan Hanna Laurénin mukaan yritykset herännevät koronakriisin seurauksena ottamaan toimitusketjuriskin huomioon tuotannossaan entistä tarkemmin.

Valmiina ollaan, jos konekaupat syntyvät

EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies muistutti seminaarin avauksessa Suomen hävittäjäkaupoista. Siinä kisassa on mukana myös kaksi yhdysvaltalaista yritystä.

Häkämiehen mukaan EK ja Business Finland ovat valmiina avaamaan Atlantin taakse markkinoita, jos sikäläisiin koneisiin Suomessa päädytään.

– Noin vuoden päästä tiedämme tästä enemmän.

Hän toi esille myös Yhdysvaltojen jättimäisen koronaelvytyspaketin bisnesmahdollisuudet.

Terveyslaitteita ja tietokoneita

Yhdysvallat on ollut viime vuosina Suomen kolmanneksi suurin vientimaa Saksan ja Ruotsin jälkeen.

Suomen vienti Yhdysvaltoihin on kasvanut monena vuotena peräkkäin.

Suomesta viedään Yhdysvaltoihin esimerkiksi pahvia, lääketieteellisiä kojeita ja laitteita sekä erinäisiä koneita ja laitteita. Muun muassa terveysteknologian vienti Suomesta Yhdysvaltoihin on merkittävää.

Tuonnissa Yhdysvallat oli viime vuonna Suomen seitsemänneksi suurin kauppakumppani. Yhdysvalloista on tuotu Suomeen esimerkiksi tieteellisiä kojeita ja laitteita, tietokoneita sekä lääkkeitä.

Yhdysvalloissa ulkomaankauppa on eri asemassa kuin Suomessa. Suomessa viennin suhde bruttokansantuotteeseen on huomattavasti suurempi kuin Yhdysvalloissa.

Myös Kiinassa sisämarkkinoiden merkitys on viime vuosina koko ajan kasvanut.

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti

1.12.2020