Uutiset

Trumpin entinen asianajaja: Presidenttiehdokasta kiinnostivat yksityiset pilvenpiirtäjäprojektit Moskovassa

Michael Cohen on kongressin komiteoiden kuultavana kolmen päivän ajan muun muassa Trumpin Venäjä-yhteyksistä.
Michael Cohen saapui tiistaina senaatin tiedustelukomitean kuultavaksi Washingtonissa. Kuva: JIM LO SCALZO

Presidentti Donald Trumpin entinen henkilökohtainen asianajaja Michael Cohen aikoo kertoa tällä viikolla Yhdysvaltain kongressille Trumpin Venäjä-yhteyksistä. Hänen mukaansa Trump oli pyytänyt häntä moneen kertaan kertomaan ehdotetusta Trump Tower -pilvenpiirtäjäprojektista Moskovassa sen jälkeen kun tämä oli jo varmistanut valintansa republikaanien presidenttiehdokkaaksi. Tästä kertoi uutistoimisto Reutersille asiasta perillä oleva lähde.

Cohenin paljastus kesäkuulta 2016 osoittaisi, että Trump oli henkilökohtaisesti kiinnostunut bisneksistään Venäjällä vielä presidenttiehdokkaanakin. Cohenin on määrä mennä vankilaan toukokuussa.

Erikoissyyttäjä Robert Muellerin 21 kuukautta kestänyt tutkimus Venäjän mahdollisesta sekaantumisesta vuoden 2016 presidentinvaalikampanjaan Yhdysvalloissa on valmistumassa. Samaan aikaan Cohenin on määrä kertoa kongressin jäsenille uutta tietoa presidentin yksityisistä hankkeista tiistaista lähtien kolmen päivän ajan.

Trump kiistää vehkeilyn Venäjän kanssa

Venäjä kiistää sekaantuneensa vuoden 2016 presidentinvaaleihin Yhdysvalloissa ja Trump on kieltänyt tiiminsä vehkeilleen Moskovan kanssa.

Keskiviikkona Cohenin odotetaan myös kertovan edustajainhuoneen komitealle yksityiskohtia maksuista, joita Trumpin tiimi maksoi vaitiolosta pornofilmeissä esiintyneelle Stephanie Cliffordille. Hänet tunnetaan nimellä Stormy Daniels.

Lisäksi Cohenin odotetaan antavan uutta tietoa Trumpin finanssiasioista eli siitä, miten Trump oli esittänyt omaisuutensa arvon kun raha vaihtoi omistajaa hänen kaupoissaan.

Presidentti on nimittänyt Cohenia “rotaksi”

Cohen tunnusti viime vuonna syyllistyneensä verojen välttelyyn, pankkipetokseen ja kampanjarahojen väärinkäyttöön. Joulukuussa hän sai kolmen vuoden vankeustuomion muun muassa vaitiolorahan maksamisesta naisille, mikä rikkoo kampanjalakeja. Hänen vankeustuomionsa alkaa 6. toukokuuta.

Hänen kuulustelunsa senaatin ja edustajainhuoneen komiteoissa tapahtuu suljettujen ovien takana.

Cohen on aiemmin sanonut “ottavansa luodin” Trumpin puolesta, mutta sen jälkeen hän on kääntynyt entistä pomoaan vastaan. Kun Cohen myönsi syyllistyneensä kampanjarahojen väärinkäyttöön, hän antoi ymmärtää taustalla olleen Trumpin tahdon. Presidentti kutsui häntä myöhemmin Twitterissä “rotaksi”.