Uutiset

Trumpin ex-kampanjapäällikkö Manafort sai vain alle neljän vuoden vankeustuomion vero- ja pankkirikoksista

Syyttäjät olivat vaatineet hänelle jopa 19–24 vuoden vankeustuomiota. Lakiasiantuntijat yllättyivät tuomion vähäisyydestä.
Syyttäjien mukaan Paul Manafort valehteli pankeille saadakseen lainoja ja ylläpitääkseen ylellistä elämäntyyliään. Kuvaaja: SHAWN THEW
Syyttäjien mukaan Paul Manafort valehteli pankeille saadakseen lainoja ja ylläpitääkseen ylellistä elämäntyyliään. Kuvaaja: SHAWN THEW

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin entinen kampanjapäällikkö Paul Manafort sai torstaina alle neljän vuoden vankeustuomion vero- ja pankkirikoksista. Tuomio on paljon vähemmän kuin hänen odotettiin saavan.

Manafortin rikokset paljastuivat erikoissyyttäjä Robert Muellerin tutkiessa Venäjän sekaantumista vuoden 2016 presidentinvaalikampanjaan.

Tuomari T.S. Ellis antoi Manafortille, 69, yllättäen vain 47 kuukauden pituisen tuomion Virginian Alexandriassa pidetyssä oikeudenkäynnissä. Republikaanisen puolueen pitkäaikainen konsultti pyysi tuomarilta armoa, mutta hän ei kuitenkin esittänyt katumusta teoistaan.

Manafort todettiin viime elokuussa syylliseksi viiteen syytekohtaan veropetoksesta, kahteen kohtaan pankkipetoksesta ja yhteen kohtaan, jossa hän jätti ilmoittamatta ulkomaisia pankkitilejään.

Joutuu palauttamaan varoja 24 miljoonaa dollaria

Ellis jätti huomiotta syyttäjien vaatimukset 19–24 vuoden vankeustuomiosta. Tuomari määräsi Manafortin maksamaan sakkoja 50 000 dollaria ja palauttamaan varoja yli 24 miljoonan dollarin edestä.

Manafort tuotiin oikeuden eteen pyörätuolissa koska hän sairastaa kihtiä. Hän kuunteli miten Ellis kertoi hänen “muuten moitteettomasta” elämästä, jonka aikana hän “ansaitsi monien ihmisten ihailun” ja teki “paljon hyviä asioita”.

Ellisin mukaan Manafortin tekemät rikokset olivat selvästi isku näille arvoille.

Manafort sai tuomion kun syyttäjät sanoivat hänen piilottaneen Yhdysvaltain hallinnolta miljoonia dollareita, jotka hän ansaitsi ollessaan konsulttina Ukrainan entiselle Venäjä-mieliselle hallinnolle. Sen jälkeen kun Ukrainan presidentti Viktor Janukovitsh syrjäytettiin, Manafort syyttäjien mukaan valehteli pankeille saadakseen lainoja ja ylläpitääkseen ylellistä elämäntyyliään.

Manafortilla oli luksuskoteja, mittatilauspukuja ja jopa 15 000 dollarin arvoinen strutsinnahkatakki.

Ei vehkeillyt Venäjän hallituksen kanssa

Tuomarin mukaan Manafort ei ollut kuitenkaan oikeuden edessä syytettynä siitä, että hän olisi vehkeillyt Venäjän hallituksen kanssa vaikuttaakseen vuoden 2016 vaaleihin.

Tuomio oli jopa vähemmän kuin mitä Manafortin puolustusasianajajat olivat suositelleet.

– Nämä ovat vakavia rikoksia, me ymmärrämme sen, sanoi Thomas Zehnle, yksi Manafortin asianajajista.

– Verojen välttely ei ole mikään pieni juttu. Mutta se ei ole huumeiden salakuljetusta.

Lakiasiantuntijat olivat yllättyneitä tuomion vähäisyydestä.

– Tämä on valtava takaisku erikoissyyttäjän toimistolle, sanoi entinen liittovaltion syyttäjä David Weinstein.

Manafortin tuomio oli puolet vähemmän kuin mitä ihmiset yleensä saavat syyllistyttyään samanlaisiin tapauksiin ja suostuttuaan yhteistyöhön valtion kanssa, sanoi Mark Allenbaugh, entinen asianajaja Yhdysvaltain tuomiokomissiossa. “Hyvin järkyttävää”, hän sanoi.

Ellisin nimitti tuomarin virkaan entinen presidentti Ronald Reagan. Ellis sanoi tuomiota “tarpeeksi rankaisevaksi”. Hän huomautti, että tuomiossa otetaan huomioon Manafortin jo vankeudessa istuma aika. Hän on ollut vankilassa kesäkuusta 2018.

Manafort joutuu vielä uudelleen oikeuden eteen keskiviikkona toisessa tapauksessa, jossa häntä syytetään rahanpesusta, mihin hän tunnusti syyllisyyden viime syyskuussa.

Uusimmat