Uutiset

Trumpin hallinto lyö kapuloita vallanvaihdon rattaisiin: Bidenille ei välitetä valtionjohtajien viestejä tai hallinnon tiedustelutietoja

Republikaanisenaattori sanoo puuttuvansa asiaan, jos Bidenille ei aleta välittää päivittäisiä raportteja tiedustelutiedoista.
Donald Trumpin hallinto on kieltäytynyt vallanvaihtoon yleensä kuuluvista askelista, sillä se ei katso vaalituloksen vielä olevan selvä. Kuva: EPA

Yhdysvaltojen ulkoministeriö ei ole välittänyt eteenpäin viestejä, joita valtionjohtajat ovat jättäneet tulevalle presidentille Joe Bidenille, kertovat muun muassa CNN ja Washington Post.

Ulkoministeriö on perinteisesti avustanut tulevaa presidenttiä yhteydenpidossa tarjoamalla muun muassa tulkkausapua, mutta istuvan presidentin Donald Trumpin hallinto on estänyt Bidenin henkilökunnalta mahdollisuuden käyttää ulkoministeriön resursseja. Trump tai ulkoministeri Mike Pompeo eivät ole tunnustaneet Bidenin vaalivoittoa.

Biden on ollut yhteydessä muiden maiden johtajiin ilman ulkoministeriön avustusta. Hän on keskustellut muun muassa Saksan liittokanslerin Angela Merkelin, Kanadan pääministerin Justin Trudeaun sekä Etelä-Korean presidentin Moon Jae-inin kanssa.

Puhelut eivät CNN:n mukaan tässä vaiheessa sisällä arkaluonteista tietoa, vaan kyse on onnittelupuheluista.

Republikaanisenaattori: Bidenin on saatava päivittäiset raportit

Bidenille ei myöskään ole välitetty presidentille tarkoitettuja päivittäisiä raportteja, joihin koostetaan muun muassa hallinnon tuoreimmat tiedustelutiedot.

Republikaanisenaattori James Lankford sanoi keskiviikkona radiohaastattelussa puuttuvansa asiaan, jos tilanne ei muutu perjantaihin mennessä, kertovat muun muassa New York Times ja CNN.

–  Tämän täytyy tapahtua, jotta vaalituloksesta huolimatta voidaan olla valmiina varsinaiseen tehtävään, kuinka vaaleissa sitten käykään, Lankford sanoi.

New York Timesin mukaan laki ei vaadi raporttien välittämistä presidentiksi valitulle, mutta väistyvät presidentit ovat antaneet tulevalle presidentille valtuudet saada kyseisiä tietoja ainakin vuodesta 1968 lähtien.

Trumpin hallinto on kieltäytynyt vallanvaihtoon yleensä kuuluvista askelista, sillä se ei katso vaalituloksen vielä olevan selvä.

Joissain osavaltioissa presidentinvaalien ääniä lasketaan edelleen. Yhdysvalloissa on kuitenkin perinteinen käytäntö, että mediat ennustavat vaalien voittajan siinä vaiheessa, kun toisen ehdokkaan voitto ei enää käytännössä ole mahdollista.

Trumpin hallinto on myös esittänyt väitteitä vaalivilpistä. Riippumattomia todisteita väitetystä laajasta vilpistä ei kuitenkaan ole löytynyt.

Uusimmat

Näkoislehti

29.11.2020

Fingerpori

comic