Uutiset

Trumpin ja Putinin tapaaminen toisi Helsinkiin tuhansia hotellivieraita – lasku Suomelle olisi miljoonia euroja

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin ja Venäjän presidentti Vladimir Putinin tapaamispaikka ja -aika on määrä julkistaa tänään torstaina. Ennakkospekulaatioissa Helsinki on ollut esillä mahdollisena kokouspaikkana.

Tapaaminen tarkoittaisi sitä, että Helsingin pitäisi kyetä kestitsemään nelinumeroinen määrä henkilökuntaa ja kansainvälistä lehdistöä. Helsinki Marketingin myynnin ja markkinoinnin johtaja Vappu Mänty sanoo, että vuoden 2006 Asem-kokouksessa pelkästään Putinin esikunta oli 300-henkinen. Trumpin vastaava on luultavasti vielä isompi.

Kun Trump tapasi Pohjois-Korean Kim Jong-Unin Singaporessa, paikalla oli noin 3 000 lehdistön edustajaa. Männyn arvion mukaan Helsinkiin saattaisi matkustaa vähintään tuhat toimittajaa, mahdollisesti enemmänkin.

-Majoitussektori tekee varmasti kaikkensa. Heinäkuun puoliväli on kuuminta sesonkia, Mänty sanoo.

Varsinaiseksi tapaamispaikaksi voisi olla vahvoilla Vantaalla sijaitseva Königstedtin kartano, jossa Yhdysvaltojen ja Venäjän asevoimien komentajat kokoustivat kesäkuun alussa. Muina vaihtoehtoina Mänty mainitsee Finlandia-talon, presidentin virka-asunnon ja Kalastajatorpan.

-Tärkeintä on, että se on turvallisuuden näkökulmasta hallittavissa. Ilmatila pitää ymmärtääkseni sulkea ja maanalaiset asiat ottaa huomioon.

Mitään ilmaista touhua tapaamisen järjestäminen ei Suomelle olisi. Trumpin ja Kimin Singaporen tapaaminen maksoi isäntämaalle noin 12 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Vastuut jakautuivat siten, että Singapore huolehti yleisestä turvallisuudesta, kuten teistä. Sekä Yhdysvallat että Pohjois-Korea huolehtivat oman johtajansa turvallisuudesta.

Mänty muistelee, että vuoden 2006 Asem-kokous, johon osallistui 38 valtionpäämiestä, maksoi 11,8 miljoonaa euroa. Eli noin miljoonan tunnilta.

Asiasanat

Uusimmat