Uutiset

Trumpin vierailu Lontoossa mittaa erityissuhteen tilan

Britannian pääministeri Theresa May on ahtaalla. Omassa konservatiivipuolueessa kytee kapina, pari keskeistä ministeriä on lähtenyt ovet paukkuen ja EU-eron puitteet pitäisi saada kiireen vilkkaan kuntoon.

Tähän saumaan Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin torstaina iltapäivällä alkava Britannian-vierailu voisi olla Maylle kuin isonveljen leveä selkä naapurin ilkeitä poikia vastaan.

Britannian ja Yhdysvaltain yhteen hiileen puhaltamista on totuttu kuvaan termillä “special relationship”, erityissuhde.

Tällä tarkoitetaan historiallista, kielellistä ja kulttuurista sidettä, jonka vuoksi kahden maan poliittisilla johtajilla on erityisen helppo tulla juttuun keskenään ja tehdä yhteistyötä.

Britannia “myllerryksessä”

Jos Valkoista taloa isännöisi joku muu kuin Trump, voisi erityissuhteesta olla nyt iloa Maylle.

Trumpin puheet ennen Eurooppaan lähtöä muistuttavat Mayta kuitenkin siitä, että erityissuhde kannattaa laittaa tällä hetkellä lainausmerkkeihin.

Trumpin mielestä Britannia on “myllerryksen tilassa” ja että on Britannian kansan asia päättää, voiko Theresa May jatkaa pääministerinä.

Lisäksi Trump kehui juuri ulkoministerin virasta eronnutta Boris Johnsonia “ystäväkseen” ja toivoi voivansa tavata tämän Lontoossa.

Johnson erosi hallituksesta, koska hänen mielestään May vesittää brexit-kansanäänestyksen tuloksen antautumalla EU:n neuvottelijoiden edessä.

Trump kannattaa brexitiä

Trumpin brittiystäviin lukeutuu myös toinen kovan linjan brexit-mies, Nigel Farage, joka johti aikaisemmin Britannian itsenäisyyspuoluetta. Farage oli yksi ensimmäistä ulkomaisista poliitikoista, joka tapasi Trumpin tämän vaalivoiton jälkeen.

Trump on liputtanut alusta asti brexitin puolesta. Silti Trumpin avoin tuki Johnsonin ja Faragen brexit-linjalle olisi raskas isku Theresa Maylle.

Trump ei ole EU:n suuri ystävä. Trumpille kaikki monenkeskinen puuhastelu on vastenmielistä. Hän haluaa hoitaa asiat kahden kesken pienessä pöydässä.

May haluaisi säilyttää kaupankäynnin EU:n kanssa mahdollisimman vapaana. Mutta jos brexit-neuvottelut ajautuvat umpikujaan ja Britannia jättää EU:n ilman sopimusta, olisi vahva kauppasuhde Yhdysvaltojen kanssa entistäkin tärkeämmässä roolissa.

Henkilökemia ei toimi

Donald Trump laskee kuitenkin ystäviä vähän eri tavalla kuin mihin on totuttu. Natossa hän näkee lähinnä ongelmia, samoin EU:ssa. Trump virittelee kauppasotaa paitsi Kiinan, myös Euroopan maiden ja Kanadan kanssa.

Ei ole mitään takeita siitä, että Trumpin presidenttikaudella erityissuhde Britannian kanssa merkitsisi hänelle suuriakaan.

Kaiken päälle henkilökemia Trumpin ja Mayn välillä ei ole oikein toiminut.

New York Times kuvaa Theresa Mayn papin tyttäreksi, jolla on varovainen ja maalaismainen perusasenne. Se on täydellinen vastakohta Trumpille, joka pitää räikeästä showmenosta ja diplomaattisten huonekalujen rikkomisesta.

Alku näytti hyvältä. May vieraili Trumpin luona tammikuun lopussa 2017, ensimmäisenä ulkomaisena valtionpäämiehenä Trumpin virkaanastujaisten jälkeen.

May kutsui Trumpin vastavierailulle Britanniaan. Kutsu on maannut pitkään Trumpin pöytälaatikossa, sillä Britanniassa vierailua on vastustettu äänekkäästi kaduilla ja parlamentissa. Myös May on kritisoinut Trumpin Twitter-ylilyöntejä.

Bushin sylikoira

Jos on Britannian ja Yhdysvaltojen erityissuhde nyt koetuksella, ei kerta ole ensimmäinen. Erityissuhteen lämpöaste on vaihdellut suuresti vuosikymmenten kuluessa.

Termin erityissuhde teki tunnetuksi Britannian pääministeri Winston Churchill kuuluisassa rautaesirippu-puheessaan Fultonissa Missourissa maaliskuussa 1946. Churchill kuvitteli suhteen kahden tasavertaisen kumppanin henkiseksi sukulaisuudeksi, mikä oli tietysti kaukana maailmansodan jälkeisestä todellisuudesta.

Erityisen läheisen suhteen loivat pääministeri Harold Macmillan ja presidentti John F. Kennedy, pääministeri Margaret Thatcher ja presidentti Ronald Reagan sekä pääministeri Tony Blair ja presidentti George W. Bush.

Blair oli niin lojaali Yhdysvalloille, että häntä pilkattiin “Bushin sylikoiraksi”.

Trumpin ohjelma Britanniassa

Donald Trumpin ensimmäinen Britannian-vierailu presidenttinä kestää neljä päivää.
Trump saapuu Lontooseen torstaina iltapäivällä. Torstai-iltana ohjelmassa on pääministeri Theresa Mayn emännöimä illallinen Blenheimin palatsissa Oxfordshiressa.
Poliittisesti painavin päivä on perjantai, jolloin Trump neuvottelee kahden kesken pääministeri Mayn kanssa tämän maaseutuvirka-asunnossa Lontoon liepeillä.
Perjantaina iltapäivällä Trump matkustaa Windsoriin, missä hän tapaa kuningatar Elisabetin.
Viikonlopun Trump viettää vaimonsa Melanian kanssa Skotlannissa, missä Trump omistaa Turnberryn golfkeskuksen.

Asiasanat

Uusimmat