Uutiset

Trumpin virkarikostutkinta siirtyi televisioon – Julkiset kuulemiset ovat käynnissä Yhdysvalloissa

Yhdysvaltojen ulkoministeriön virkailija George Kent kertoi avauspuheenvuorossaan Trumpin henkilökohtaisen asianajajan Rudy Giulianin pyrkimyksestä liata Ukrainan-suurlähettiläs Marie Yovanovitc
Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin virkarikostutkintaan liittyvät julkiset kuulemiset alkavat tänään keskiviikkona kello 17 Suomen aikaa. Useat yhdysvaltalaiset televisiokanavat välittävät illan tapahtumat. Kuva: JUSTIN LANE
Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin virkarikostutkintaan liittyvät julkiset kuulemiset alkavat tänään keskiviikkona kello 17 Suomen aikaa. Useat yhdysvaltalaiset televisiokanavat välittävät illan tapahtumat. Kuva: JUSTIN LANE

Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin virkarikostutkintaan liittyvät julkiset kuulemiset alkoivat Washingtonissa. Tilaisuus alkoi edustajainhuoneen tiedusteluvaliokunnan puheenjohtajan Adam Schiffin puheenvuorolla.

Schiffin jälkeen vuoron sai republikaanien Devin Nunes, joka keskittyi puheenvuoronsa aikana puolustamaan presidentti Trumpia.

Demokraatit valitsivat ensimmäisiksi todistajiksi Yhdysvaltain Ukrainan-lähettilään William Taylorin ja ulkoministeriön virkailijaan George Kentin. Ensimmäisenä puheenvuoron sai Kent.

Molemmat painottivat avauspuheenvuoroissaan sitä, että Ukraina on Yhdysvalloille ulkopoliittisesti tärkeä. Lisäksi esille nousi Trumpin henkilökohtainen asianajaja Rudy Giuliani. Kent kertoi olleensa tietoinen Giulianin pyrkimyksistä liata silloinen Ukrainan-suurlähettiläs Marie Yovanovitch. Tämä erotettiin tehtävästä toukokuussa.

Julkisten kuulemisten alkua odotetaan kuin television draamasarjan alkua. Vuonna 1973 kymmenet miljoonat yhdysvaltalaiset seurasivat presidentti Richard Nixonin Watergate-skandaaliin ja sitä seuranneeseen virkarikostutkintaan liittyviä kuulemisia.

Tänään keskiviikkona selviää, kuinka suuren huomion saavat osakseen presidentti Trumpin virkarikostutkinnan ensimmäiset julkiset kuulemiset.

Kuulemisten tarkoituksena on selvittää, käyttikö Trump väärin virka-asemaansa parantaakseen mahdollisuuksia päästä toiselle kaudelle ensi vuoden presidentinvaaleissa.

Uutistoimisto Reutersin mukaan ensimmäisten kameran edessä tapahtuvien kuulemisten on tarkoitus keskittyä syytöksiin, joiden mukaan Trump panttasi sotilasavustusta tarkoituksenaan painostaa Ukrainaa tutkimaan Joe Bideniä, Yhdysvaltojen entistä varapresidenttiä ja Trumpin mahdollista haastajaa ensi vuoden vaaleissa.

Keitä todistajat ovat?

William Taylor on pitkän uran tehnyt diplomaatti, joka toimi Yhdysvaltojen Ukrainan-suurlähettiläänä vuosina 2006–2009. Häntä pyydettiin tehtävään sen jälkeen, kun Marie Yovanovitch erotettiin. Yovanovitchin julkinen kuuleminen on luvassa perjantaina.

Washington Postin mukaan Taylorilla on huippudiplomaattina ainutlaatuinen näköalapaikka. Taylor ei ollut paikalla silloin, kun väitetty vastalahjamääräys annettiin, mutta hän on puhunut useiden Washingtonissa ja Kievissä paikalla olleiden henkilöiden kanssa.

George Kent on korkean tason virkailija. Hänellä on vuosikymmenten kokemus Ukrainan ulkopolitiikasta ja hän tarkkailee Ukrainan politiikkaa Yhdysvalloissa. Kentillä on vankka tuntemus Yhdysvaltojen ja Ukrainan suhteista.

Yleisö on saanut jo etukäteen esimakua siitä, mitä saattaa olla tulossa, sillä pöytäkirjat tällä viikolla kuultavien todistajien suljettujen ovien takana antamista lausunnoista on jo julkaistu.

Se, että virkarikostutkinta ylipäätään on käynnissä, on CNN:n mukaan jo itsessään jonkinlainen kansallinen tragedia. Kuulemiset selvittävät, millaisen päätöksen poliittinen näytelmä saa, sillä kuulemisten perusteella demokraatit tekevät päätöksen siitä, nostavatko he virkasyytteen Trumpia vastaan vai eivät.

Neljä hyvin erilaista tapausta

Donald Trumpiin kohdistuva virkarikostutkinta on Yhdysvaltojen historiassa neljäs kerta, kun prosessi on aloitettu presidenttiä vastaan. Virkasyyte on nostettu kahdesti, mutta yhdenkään presidentin kohdalla viraltapano ei ole onnistunut.

On vaikea ennustaa, millaisia seurauksia kuulemisilla on tällä kertaa.

Kokenut diplomaatti Jukka Valtasaari huomauttaa, että tapaukset ovat keskenään hyvin erilaisia. Valtasaarella on pitkä kokemus Yhdysvalloista, sillä hän on toiminut muun muassa suurlähettiläänä Washingtonissa ja Suomen YK-edustajistossa New Yorkissa.

– Sama prosessi, mutta aivan erilainen tapaus, Valtasaari sanoo Nixonin ja Trumpin virkarikostutkinnoista.

Ensimmäisen kerran virkarikostutkintaan päädyttiin 1860-luvulla presidentti Andrew Johnsonia vastaan. Johnson yritti erottaa sotaministerin ilman senaatin hyväksyntää, mikä oli lain vastaista.

Meni lähes sata vuotta ennen kuin virkasyytteen nostaminen nousi seuraavan kerran ajankohtaiseksi. Tuolloin virkasyyte uhkasi Nixonia Watergate-skandaalin takia. Tapaus sai alkunsa vuonna 1972, kun Nixonin henkilökunta murtautui demokraattipuolueen toimistoon Washingtonissa. Kun he jäivät kiinni, selvisi, että heillä oli yhteyksiä Nixonin uudelleenvalintakomiteaan.

Nixon erosi ennen kuin virkasyytettä ehdittiin nostaa vuonna 1974.

Bill Clintonin kohdalla kohu nousi Clintonin suhteesta Valkoisen talon harjoittelijan Monica Lewinskyn kanssa. Varsinainen syyte nostettiin väärästä valasta.

Trumpin tapauksessa suurennuslasin alla on omiin vaaleihin vaikuttaminen ulkomaiden kautta.

– Ei näin erilaisia asioita oikein voi ollakaan, Valtasaari sanoo.

Virkasyytetutkinta on noussut keskeiseksi kysymykseksi syksyn aikana aina, kun Trump on astunut median eteen. Se vei huomion myös presidentti Sauli Niinistön Washingtonin-vierailulla lokakuussa. Valtasaari sanoo, että ehkä enemmän kuin Clintonin tai Nixonin aikana virkasyytetutkinta jättää nyt alleen kaiken muun.

– Lehtiotsikot tulevat nyt olemaan vain tätä. Se vie alleen Syyrian, Venezuelan ja Chilen ja kaikki tällaiset tapahtumat, mitkä ovat nyt käynnissä. Tämä vie sisällön maailmanpolitiikalta vähäksi aikaa, Valtasaari sanoo.

Viraltapano epätodennäköistä

Virkasyytetutkinta alkoi syyskuussa. Trump on tutkinnan alkumetreistä saakka väittänyt, että häneen kohdistuu Yhdysvaltojen historian “pahin noitavaino”.

Tutkinnan edetessä Trump ei näytä antavan tuumaakaan periksi, sillä maanantaina hän hyökkäsi jälleen tutkintaa vastaan. Washington Postin mukaan Trump väitti ilman minkäänlaisia perusteita, että Schiff on väärentänyt pöytäkirjoja. Schiff johtaa virkarikostutkintaa.

CNN:n mukaan demokraattien tavoitteena on saada prosessi vietyä senaattiin ennen joulua.

Valtasaari sanoo, että on äärettömän epätodennäköistä, että oikeusasteena ja valamiehistönä toimivassa senaatissa asia voitaisiin viedä päätökseen. Hänen mukaansa virkasyyte on tehty juridisesti äärimmäisen vaikeaksi asiaksi.

– Siihen täytyy olla hirvittävän hyvät perustelut ja vahva mielipide takana.

Juttu päivittyy.

Fingerpori

comic

Uusimmat