Uutiset

Tsekki sulkee rajansa – Euroopan virusshokki saa äärimmäisen toimen aikaan Keski-Euroopassa

Ulkomaalaiset eivät saa maanantaista lähtien enää saapua Tsekkiin, eikä tsekkiläiset matkustaa maasta pois.
Tsekin pääministeri Andrej Babis rauhoitteli maansa kansalaisia sillä, että ruoka ei lopu kaupoista. Viime päivinä tsekkiläiset ovat ostaneet suuria ruokamääriä, mikä on johtanut hetkellisesti tyhjiin hyllyihin marketeissa. Kuva: epa08233693
Tsekin pääministeri Andrej Babis rauhoitteli maansa kansalaisia sillä, että ruoka ei lopu kaupoista. Viime päivinä tsekkiläiset ovat ostaneet suuria ruokamääriä, mikä on johtanut hetkellisesti tyhjiin hyllyihin marketeissa. Kuva: epa08233693

Tsekki sulkee rajansa ja estää lähes kaiken matkustamisen maahan ja sieltä pois koronaviruksen hallitsemiseksi.

Maan hallitus asetti ulkomaalaisille kiellon saapua Tsekkiin ja tsekkiläisille kiellon poistua maasta. Kielto astuu voimaan maanantaina.

Oleskeluluvan haltijat saavat yhä palata Tsekkiin.

Kiellot eivät koske vientiä ja tuontia eikä kaupankäynnin läpikulkua. Myös rajan lähistöllä asuville kansalaisille sallitaan rajanylitykset.

Samalla tsekkihallitus tiukensi määräyksiä ulkomailta palanneiden tsekkiläisten kotikaranteeneista. Tähän asti kotikaranteeniin on määrätty ainoastaan Italiasta saapuneet matkustajat, mutta jatkossa sama määräys koskee yhteensä 15 maata.

Koulut entuudestaan suljettuna

Koronaviruksen on saanut Tsekissä ainakin 117 ihmistä. Yksikään ei ole toistaiseksi kuollut viruksen aiheuttamaan tautiin.

Maassa on entuudestaan suljettu muun muassa koulut, elokuvateatterit sekä konserttisalit ja kielletty yli 30 henkilön kokoontumiset.

Ravintolat on suljettava viimeistään iltakahdeksalta.

Asiasanat

Uusimmat

Fingerpori

comic