Uutiset

Tuhansia kohtaamisia ja satoja tilaisuuksia – Näin suurimpien puolueiden puoluepomot arvioivat kampanjoidensa menestystä

Lännen Media seurasi viiden suurimman puolueen puheenjohtajan viime hetkien kampanjointia. Nokkamiehet kiinnostivat vaalikansaa. Puheenjohtajat varovat sanovansa mitään kielteistä kampanjoistaan.
Sdp:n puheenjohtajan Antti Rinteen luokse syntyi jonkin verran jonoa Raision Mylly -kauppakeskuksessa. Ihmiset tulevat haastamaan meitä ja todella keskustelemaan eivätkä hymisemään. Minulle se kertoo siitä, että he myös äänestävät meitä, Rinne sanoo. Kuva: Ari-Matti Ruuska
Sdp:n puheenjohtajan Antti Rinteen luokse syntyi jonkin verran jonoa Raision Mylly -kauppakeskuksessa. Ihmiset tulevat haastamaan meitä ja todella keskustelemaan eivätkä hymisemään. Minulle se kertoo siitä, että he myös äänestävät meitä, Rinne sanoo. Kuva: Ari-Matti Ruuska

Nuori maahanmuuttajataustainen nainen haluaa perheensä kanssa kuvaan Sdp:n puheenjohtajan Antti Rinteen kanssa. Rinne on käymässä Raision Myllyn kauppakeskuksessa.

– Ja onnea tulevalle pääministerille, nainen huikkaa kuvan ottamisen jälkeen.

Rinne toppuuttelee nopeasti, mutta hymyilee samalla.

– Katsotaan nyt, miten sunnuntaina käy, Rinne vastaa.

Gallupkärki Sdp:n pomon luokse on jonkin verran tunkua ja jonoa. Alkuiltapäivän vierailuaika tietää sitä, että liikkeellä ovat erityisesti varttuneemmat varsinaissuomalaiset. Lyhyiden keskustelujen aiheet ovat suoraan Sdp:n laarista: vanhusten hoito, eläkkeet, terveyspalvelut ja työntekijöiden asema.

Rinne vastailee ja kättelee ihmisiä.

Miten Sdp:n kampanja on puheenjohtajan mielestä mennyt?

– Juuri tuli täyteen 490 000 kohtaamista. Ollaan saavutettu meidän tavoite, joka oli, että saadaan ihmiset tapaamaan toisiaan ja puhumaan keskenään. En aluksi uskonut tähän kohtaamismäärään. Ihmiset tulevat haastamaan meitä ja todella keskustelemaan eivätkä hymisemään. Minulle se kertoo siitä, että he myös äänestävät meitä, Rinne selvittää.

Mikä olisi voinut mennä paremmin?

– Sitä en osaa tänään sanoa. Kokonaisarvio on tekemättä. Katsotaan sunnuntai-illan jälkeen, Rinne toteaa.

Haastajien leirissä on kuitenkin niin ikään kova usko omaan tekemiseen.

Monet halusivat paiskata kättä Halla-ahon kanssa

Keravan Puuvalonaukio oli perjantaina sakeana väkeä, kun keltaiseen myssyyn ja huppariin pukeutunut perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho raivasi tiensä puhujapaikalle.

Monet halusivat paiskata kättä Halla-ahon kanssa ja toivottaa menestystä vaaleihin.

– Tilaisuuksissa on ollut paljon väkeä, ja tunnelma on ollut iloinen. Se, mikä on kiinnittänyt huomiota, on että nuoria ihmisiä on paljon enemmän kuin aiempien vaalien yhteydessä joka puolella Suomea, hän vastasi kysymykseen miten kampanja on sujunut.

Tilaisuuksissa on ollut paljon väkeä, ja tunnelma on ollut iloinen. Se, mikä on kiinnittänyt huomiota, on että nuoria ihmisiä on paljon enemmän kuin aiempien vaalien yhteydessä joka puolella Suomea, Jussi Halla-aho sanoo. Kuva: Joel Maisalmi
Tilaisuuksissa on ollut paljon väkeä, ja tunnelma on ollut iloinen. Se, mikä on kiinnittänyt huomiota, on että nuoria ihmisiä on paljon enemmän kuin aiempien vaalien yhteydessä joka puolella Suomea, Jussi Halla-aho sanoo. Kuva: Joel Maisalmi

Eniten ihmisiä ovat Halla-ahon mukaan puhuttaneet maahanmuuttoon hyvin laajasti liittyvät asiat, ilmastopolitiikan vaikutuksen elämisen kustannuksiin sekä eläkkeet ja eläkeläisköyhyys.

– Tätä asiaa olemme lähestyneet niin, että puututaan niihin syihin, minkä takia elämisen kustannukset nousevat.

Halla-aho ei lähtenyt arvioimaan, missä hän onnistunut parhaiten, kun mielipidemittaukset lupaavat hyvää tulosta.

Viime päivien kampanjoinnin hän uskoi pitävän ehdokkaat kiireisinä ja aktivoivan ihmisiä vaaliuurnille. Perussuomalaisten kannattajilla kun on ehkä muita enemmän taipumusta jäädä vaalipäivänä kotiin.

– Yritämme kannustaa loppuun asti, että jos haluaa vaikuttaa vaalitulokseen, niin kannattaa käydä äänestämässä, Halla-aho sanoi.

Eduskuntavaalit ratkeavat sunnuntai-iltana. Kuva: Joel Maisalmi
Eduskuntavaalit ratkeavat sunnuntai-iltana. Kuva: Joel Maisalmi

Ilmastonmuutos palvellut myös vihreiden vastustajia

Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto veti perjantaina Nurmijärven Klaukkalan S-marketin pihalle joukon uusimaalaisia ehdokkaita mutta vain kourallisen muita kuulijoita. Paikallinen ehdokas tarjosi keskustan ydinkannatusalueella mukaan täysjyväkaurahiutalepusseja.

– Vaalit kyllä kiinnostavat ja maakunnissa vihreillä on ollut parempi tunnelma kuin koskaan, Haavisto vastaa, kun kysyy, miten on mennyt tähän saakka.

Niissä vaalipiireissä, joissa vihreillä ei ole tähän mennessä ollut paikkaa kuten Satakunta, Vaasa ja Lappi, vihreät ovat Haaviston mukaan tehneet hyvää kampanjaa.

Hän piti saavutuksena myös sitä, että vaalien yhdeksi keskeiseksi teemaksi on noussut ilmastonmuutos.

– Se on herättänyt kannatusta, mutta varmaan jonkin verran myös vastustusta vaalikeskusteluissa ja kansalaisten mielessäkin. Osalle ihmisistä se, miten elintapoja pitäisi muuttaa ilmaston takia, voi olla vielä vieras ja pelottava asia.

– Ihmiset ovat kyselleet paljon myös koulutukseen ja työhön liittyvä asioita. Se on ollut vaalityön perusleipää ja arkea, Haavisto kertoi.

Ikävintä on hänen mielestä ollut kohdata vaalikentällä rasismia ja omaan seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvää asenteellisuutta.

“Mitään ei ole vielä ratkaistu”

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo veti Keravan Puuvalonaukiolla sijaitsevan 70 neliön liikehuoneiston perjantaina täyteen kuulijoita. Heistä suurin osa vaikutti olevan puolueen uskollisia kannattajia.

– Täälläkin aistii, että olemme menossa hyvään suuntaan. Meillä on kova nousujohteinen työ käynnissä, mutta voi olla, että maalikameraa tarvitaan, Orpo vastasi kysymykseen, miten on kampanja sujunut.

Mielipidemittauslaitoksenkin edustaja on todennut, että kukaan ei voi ennustaa, miten käy, Petteri Orpo sanoo. Kuva: Joel Maisalmi
Mielipidemittauslaitoksenkin edustaja on todennut, että kukaan ei voi ennustaa, miten käy, Petteri Orpo sanoo. Kuva: Joel Maisalmi

Orpo tähdensi kuulijoilleen, että mitään ei ole vielä ratkaistu. Hän sanoi, että voi olla jopa yhdestä kansanedustajapaikasta kiinni, mikä nousee suurimmaksi puolueeksi.

– Mielipidemittauslaitoksenkin edustaja on todennut, että kukaan ei voi ennustaa, miten käy.

Orpo korosti yleisölleen, että kokoomus on aina ollut vastavoima niin oikeisto- kuin vasemmistopopulismillekin.

– Vasemmistopopulismi ilmenee niin, että luvataan vastuuttomasti kaikille kaikkea.

– Sitten on se oikeistopopulismi, joka haluaisi että sulkeutuisimme tänne ja olisimme vain keskenämme. Se kyseenalaistaa paikkamme Euroopassa ja on vaaraksi Suomelle, koska se syö meidän taloutemme kasvulta edellytykset, hän varoitti.

Sipilän vaalikirjat kiinnostivat

Keskustalaiset jakoivat perjantaina Vantaan Tikkuraitilla sata kappaletta puheenjohtaja Juha Sipilän kirjoittamia vaalikirjoja Koko Suomen taajuudella. Ihmiset jonottivat iltapäivällä niihin hänen omistuskirjoituksiaan.

– Minulla on nyt 110 tilaisuutta takana. Viimeisen neljän viikon aikana on ollut innostuneesti paljon väkeä kaikissa maakunnissa, missä olen liikkunut, Sipilä vastasi kysymykseen kampanjan sujumisesta.

Minulla on nyt 110 tilaisuutta takana. Viimeisen neljän viikon aikana on ollut innostuneesti paljon väkeä kaikissa maakunnissa, missä olen liikkunut, Juha Sipilä vastasi kysymykseen kampanjan sujumisesta. Kuva: Joel Maisalmi
Minulla on nyt 110 tilaisuutta takana. Viimeisen neljän viikon aikana on ollut innostuneesti paljon väkeä kaikissa maakunnissa, missä olen liikkunut, Juha Sipilä vastasi kysymykseen kampanjan sujumisesta. Kuva: Joel Maisalmi

Sipilän mukaan väki lähti liikkeelle siitä, kun hallitus jätti eronpyyntönsä.

Hän kehui puheessaan, kuinka neljän vuoden aikana on syntynyt sata työpaikkaa päivässä pyhät ja arjet. Siitä kuulemma ihmiset tulevat oikein kiittelemäänkin.

– Harmituksen aiheet ihmisillä ovat samat kuin monesti aikaisemminkin, kuten pienituloisten eläkeläisten toimeentulokysymykset, Sipilä sanoi Lännen Medialle.

Kaupallinen yhteistyö

Uusimmat