Uutiset

Tuhkarokko lisääntynyt räjähdysmäisesti Euroopassa – Suomessa viime vuonna 11 tartuntaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos muistuttaa, että Euroopan tilanne nostaa tartuntojen määrää myös Suomessa. Ainoa tapa suojautua taudilta on rokote.

WHO:n tuoreen raportin mukaan vuoden ensimmäisen kuuden kuukauden aikana raportoitiin 41 000 tuhkarokkotartuntaa.

Tartuntoja on ollut puolessa vuodessa enemmän kuin minään vuonna tällä vuosikymmenellä yhteensä. Tänä vuonna ainakin 37 ihmistä on kuollut tuhkarokon seurauksena.

Viime vuonna tartuntoja oli ennätykselliset 23 927.

– Vuonna 2016 tartuntoja oli vähiten koko vuosikymmenellä. Sen jälkeen tartuntojen määrä on lisääntynyt dramaattisesti, sanoo WHO:n Euroopan aluejohtaja Zsuzsanna Jakab maanantaina julkaistussa tiedotteessa.

Jakab on kehottanut maita toimiin, joilla tartunnat saadaan kuriin. Ainoa suoja tuhkarokkoa vastaan on rokote.

Euroopassa tartuntoja on ollut eniten Ranskassa, Georgiassa, Kreikassa, Italiassa, Venäjällä, Serbiassa ja Ukrainassa.

Ukrainassa tartuntoja on ollut tänä vuonna jo yli 23 000.

Eniten uhreja tuhkarokko on vaatinut Serbiassa, jossa 14 ihmistä on menehtynyt taudin seurauksena.

Suomessa seurataan tuhkarokkotilanteen kehittymistä Euroopassa, mutta erityistä huolta ei THL:n rokoteasiantuntija Mia Kontion mukaan ole.

– Rokotekriittisyyden lisääntymisestä huolimatta Suomessa on yli 95 prosentilla väestöstä sairastetun taudin tai rokotusten antama suoja tuhkarokkoa vastaan, mikä vaaditaan laumasuojan syntymiseen, Kontio sanoo.

Lasten rokotuskattavuus on kuitenkin joillain alueilla laskenut alle 95 prosentin.

Sen sijaan vanhemmista ikäluokista 98–99 prosenttia on taudin sairastanut ja näin ollen siltä suojassa.

Tänä vuonna tuhkarokkotartuntoja on Suomessa raportoitu seitsemän. Viime vuonna tapauksia oli Kontion mukaan 11, joista 10 oli varmistettuja tartuntoja.

– 90-luvun puolivälistä tähän päivään Suomessa raportoidaan vuositasolla keskimäärin 0–5 tartuntaa, Kontio kertoo.

Kontio sanoo kuitenkin, että Euroopan tuhkarokkotilanne heijastuu Suomeen. Matkailijoiden välityksellä tauti leviää helposti.

– Jos ei ole rokotusta saanut ja joutuu tekemisiin tartunnan saaneen kanssa, sairastuu lähes varmasti. Kyseessä on erittäin helposti tarttuva tauti, Kontio muistuttaa.

Ongelmana on myös taudin diagnosointi.

– Tuhkarokko alkaa flunssan kaltaisilla oireilla, mikä voi viivästyttää diagnoosia.