Uutiset

Tuhkarokkoepidemia voi yllättää – THL varautuu ohjeistamalla nuoria lääkäreitä, jotka eivät aina tunnista tautia

Romaniassa ja muualla Euroopassa jyllää parhaillaan tuhkarokkoepidemia. Pahin epidemia-alue on Romania, jossa on parin vuoden aikana kuollut tuhkarokkoon neljäkymmentä alle 5-vuotiasta lasta. Uhreista valtaosa on ollut rokottamattomia.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on varautunut tuhkarokkoepidemiaan myös Suomessa. Rokotetutkija, ylilääkäri Hanna Nohynekin mukaan tarvittaessa lääkäreitä ohjeistetaan ja koulutetaan taudin tulon varalle.

-Epidemiapyrähdyksiin on varauduttu. Niitä voi tulla. Ei ole selvää, että kaikki nuoret lääkärit tunnistavat tuhkarokon, koska he eivät ole sitä koskaan nähneet, Nohynek sanoo.

Myös rokotuskampanjoita riskialueilla tehostetaan. Suurimmassa vaaravyöhykkeessä ovat alueet, joilla rokotuskattavuus on liian alhainen eli alle 95 prosenttia. Tällaisia alueita ovat muun muassa Pietarsaaren ja länsirannikon seutu, ja paikoin Päijät-Häme.

Riskialueilla laumasuoja ei tuo turvaa edes kaikille rokotetuille.

-Tauti tulee hyvin helposti takaisin, koska sen tartuttavuus on paljon suurempi kuin muiden rokotteilla ehkäistävien virusten ja bakteereiden. Se on mahdollista alueilla, joilla rokotuskattavuus on laskenut alle 95 prosenttiin. Kattavuuden pitää olla suurempi, jotta tartunnat pysähtyvät, Nohynek sanoo.

Nohynek muistuttaa, ettei tuhkarokon vaarallisuutta pitäisi vähätellä. Etenkin riskiryhmille, eli niille, joiden vastustuskyky on sairauden tai lääkityksen takia heikentynyt, tauti voi olla jopa hengenvaarallinen. Heitä kaikkia ei voi rokottaa.

-Niille, joiden vastustuskyky on alentunut, tuhkarokko voi olla elämää uhkaava. Pahimmillaan se johtaa kuolemaan. Tämä ei ole sosiaalisessa mediassa pyörivien, taudin vakavuutta vähättelevien ihmisten tietoisuudessa.

Asiasanat

Kaupallinen yhteistyö

Uusimmat