Uutiset

"Tulipalo on täällä, lähtekää" – jättimäiset tulipalot riehuvat eteläisessä Kaliforniassa, eikä loppua näy

Kalifornian metsäpalot eivät ota laantuakseen. Torstain aikana Kaliforniassa syttyi kaksi uutta tulipaloa, jotka jatkavat neljä päivää jatkuneiden tulipalojen tuhovoimaa. Tähän mennessä maata on tuhoutunut yli 57 000 hehtaaria kuudessa eri tulipalossa, jotka riehuvat eri puolilla Kalifornian osavaltiota. Viimeksi valtavat tulipalot riehuivat Kaliforniassa lokakuussa.

Toinen uusista tulipaloista, Lilac, on aiheuttanut ainakin kahdelle palovammoja San Diegon pohjoispuolella. Yli tuhannen hehtaarin alueelle levittäytynyt tulipalo liikkuu nopeasti ja on tuhonnut tieltään noin 20 rakennelmaa. Suurin osa näistä oli asuntovaunuja.

Lilacista pohjoiseen mentäessä maata ja rakennuksia tuhoaa Liberty. Toistaiseksi vahingot ovat pienet: maata on palanut vain 121 hehtaaria. Palomiesten on kuitenkin vaikea hallita tulipaloa. Vasta kymmenisen prosenttia liekkimerestä on palomiesten hallinnassa.

Venturan maakunnan pohjoispuolella Thomas-tulipalo riehuu jo neljättä päivää. Se on polttanut tieltään yli 46 000 hehtaaria maata, tuhonnut 439 rakennusta ja vahingoittanut 85 muuta rakennusta. Thomaksen ennustetaan olevan yksi Kalifornian osavaltion tuhoisimmista tulopaloista. Yhdessä vaiheessa paloa tuli levisi keskimäärin sekunnissa noin neljän tuhannen neliömetrin kokoiselle alueelle. Samalla vauhdilla tulipalo pystyisi tuhoamaan New Yorkin keskuspuiston viidessätoista minuutissa.

“Teidän täytyy lähteä”

Faria Beachin alueella Venturan maakunnassa Songsri Kesonchampa yritti kastella pihallaan seisovaa mäntyä.

-Jos tämä puu syttyy palamaan, voimakas tuuli puhaltaa liekit suoraan kohti taloani. Minun täytyy suojella tätä puuta, kertoi Kesonchampa Reutersille.

Samaan aikaan sheriffin auto ajoi asuinalueen ohi.

-Tulipalo on täällä. Teidän täytyy lähteä kodeistanne nyt, kuului kaijuttimista.

Thomaksen, Lilicain ja Libertyn lisäksi Los Angelesin maakunnassa riehuvat Skirball-, Creek- ja Rye-nimiset tulipalot.

Skirball-tulipalo uhkaa erityisesti Kalifornian miljoonakoteja Bel Airin kaupunginosassa. Torstaina palomiesten nähtiin kantavan turvaan arvokasta taidetta alueen taloista. Monet alueen rakennukset ovat kärsineet mittavia vahinkoja.

Lähes 200 000 evakuoitu

Tulipaloja vastaan taistelee jatkuvasti yli 5 000 palomiestä. Tästä määrästä jo lähes puolet on sijoitettu pelkästään Thomas-tulipalon alueelle.

Metsäpaloalueilta on evakuoitu yhteensä ainakin 190 000 asukasta. Osa asukkaista palasi kotiinsa jo torstai-iltana. Koko osavaltiossa on suljettu satoja kouluja, kun liekit ovat roihunneet huimalla voimalla moottoriteiden ja rautateiden yli. Lisäksi Kalifornian yliopisto Los Angelesissa perui kaikki suunnitellut tunnit ja kokeet. Toistaiseksi kuolonuhreja on ilmoitettu vain yksi, mutta monet ovat hakeutuneet sairaalahoitoon hengitettyään savua. Tulipalot ovat jo nyt aiheuttaneet ainakin seitsemän miljardin euron vahingot.

Sammutustöitä vaikeuttaa kuiva ilma ja armoton tuuli, jonka puuskien ennustetaan saavuttavan ykkösluokan hurrikaanin voimat vuoristoalueilla. Tuulisen ja kuuman sään odotetaan jatkuvan ainakin sunnuntaihin asti. Santa Anan tuulet puhaltavat kuivaa ja kuumaa ilmaa Kalifornian aavikkoalueilta.

Kalifornian kuvernööri on julistanut osavaltioon hätätilan. Valkoisesta talosta on luvattu tarjota alueelle apua.

Asiasanat

Uusimmat