Uutiset

Tulos tai ulos -teesi pätee myös soteen

Sote-soppa kuumenee jälleen.

Kiistelty nippu sote-lakeja on tarkoitus antaa eduskunnalle ensi viikon torstaina. Soppaa hämmensi keskiviikkona hallituspuolue kokoomuksen kansanedustaja Elina
Lepomäki, jonka mielestä sote maakuntauudistuksineen pitäisi heittää romukoppaan kerta heitolla.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) korosti hetki sitten päättyneessä politiikan toimittajien tilaisuudessa, että kokoomuksen eduskuntaryhmässä on hänen ymmärtääkseen hyväksytty kaikki soteen liittyvät vaiheet yksimielisesti. Hän kertoi luottavansa siihen, että ryhmä pysyy sote-esityksen takana.

Uudet vaalit?

Mutta entäpä sitten, jos rivit rakoilevat kunnolla?

Sipilän mukaan silloin ollaan tilanteessa, jossa mennään ulos, jos ei tule tulosta. Käytännössä tämä tarkoittaa pääministerin mukaan uusia vaaleja.

Hallitus kaatuu, jos sote kaatuu ja maassa järjestetään uudet eduskuntavaalit.

Sipilä perusteli, että sote-uudistus on hallitustaipaleen kaikkein tärkein hanke. Siihen, jos mihin sovelletaan Sipilän käyttämää tuttua tulos tai ulos -teesiä.

-On sitten muiden tehtävä viedä tämä loppuun, jos enemmistöä ei löydy, hän maalaili.

Enemmistön haalimisessa voikin olla vaikeita vaiheita.

Hallituksella on eduskunnassa erittäin niukka vain viiden kansanedustajan enemmistö. Kokoomuslainen puhemies Paula Risikko ei saa äänestää.

Epävarmuutta lisää se, että europarlamentaarikko Paavo Väyrynen on luvannut palata eduskuntaan kesäkuussa. Monet ennustavat, että hän voisi äänestää sote-pakettia vastaan. Väyrynen aikoo perustaa oman ryhmän eduskuntaan.

Sipilä vakuutti, että hän takaa oman keskustaryhmänsä. Rivit ovat pysyneet suorina.

Lepomäen mukaan kokoomusryhmästä löytyy muitakin epäilijöitä. Kuinka paljon, siitä ei ole tietoa.

Pääministerin mukaan viime aikoina on käyty läpi nimilistoja, eli on laskettu, kuinka monta edustajaa saadaan sote-lakien taakse. Listoja käydään läpi edelleen. Esimerkiksi jos tärkeälle äänestyspäivälle osuu ministerillä matka, niin pohditaan, josko matkaa siirretään, tai jos jätetään kokonaan väliin.

Sote-lakinipusta äänestetään kesäkuussa.

Asiasanat

Uusimmat