Uutiset

Turkkilaislehti Cumhuriyetin toimittajia syytetään terroristijärjestöjen avustamisesta

Turkin vanhimman lehden Cumhuriyetin toimittajia syytetään terrorististen järjestöjen tukemisesta ja avustamisesta.

Syytettyjä kuullaan tällä viikolla viimeisen kerran ennen tuomioiden antamista, kertoo lehden kolumnisti Kadri Gürsel kansainvälisen lehdistöinstituutti IPI:n kirjeessä.

Useita Cumhuriyetin toimittajia on jo ollut vangittuna terrorismin tukemisesta epäiltynä, mutta valtaosa heistä on vapautettu.

Lehden päätoimittaja Murat Sabuncu sekä toimittaja Ahmet Sik vapautettiin maaliskuussa. Sabuncu oli vangittuna 16 kuukautta ja Sik 14 kuukautta. Gürsel sen sijaan oli vangittuna 11 kuukautta. Vain lehteä tukevan Cumhuriyet-säätiön puheenjohtaja Akin Atalay on yhä vangittuna.

Cumhuriyet tunnetaan opposition lehtenä. Se on julkaissut paljastuksia muun muassa presidentti Recep Tayyip Erdoğanin hallituksen toimista.

Tällä kertaa toimittajia syytetään Turkin valtion terroristijärjestöiksi luokittelemien tahojen tukemisesta. Sellaisia ovat muun muassa kurdijärjestö PKK ja äärivasemmistoryhmä DHKP-C.

Gürsel kertoo, että oletettuina todisteina yhteyksistä näihin järjestöihin on esimerkiksi se, että lehti on julkaissut uutisia liittyen järjestöihin. Todisteina on myös puhelinsoittoja ja sähköposteja, jotka ovat tehty tai lähetetty salatulla puhelinapplikaatiolla.

Applikaation käytön on katsottu olevan todiste siitä, että toimittajat ovat olleet tukemassa järjestöjen toimintaa.

-Syyttäjä ei ole huomioinut journalismin julkista aspektia. Se, että samaa applikaatiota käyttävät henkilöt soittavat toimittajalle, on syyttäjän mielestä todiste siitä, että toimittaja tukee terroristisia järjestöjä, Gürsel kirjoittaa.

Kaikkiaan 15 Cumhuriyetin toimittajaa kuullaan tiistain ja perjantain välillä järjestettävissä kuulemisissa.

Lehteen kohdistuneet syytökset eivät ole ensimmäisiä laatuaan. Lehden aiempi päätoimittaja Can Dündar tuomittiin toukokuussa 2016 kuuden vuoden vankeuteen valtionsalaisuuksien julkaisemisesta.

Asiasanat

Kaupallinen yhteistyö

Uusimmat