Uutiset

Turun hovioikeus päätti: Pohjoismainen vastarintaliike lakkautetaan

Turun hovioikeuden ratkaisun mukaan vastarintaliikkeen toiminta on ollut vastoin hyviä tapoja ja lakeja. Varoitus ei ollut oikeuden mukaan riittävä toimi.
Pohjoismaisen vastarintaliikkeen lakkauttamista koskevaa oikeudenkäyntiä istuttiin Turussa elokuun lopussa.

Turun hovioikeus on määrännyt, että kansallissosialistisen Pohjoismaisen vastarintaliikkeen (PVL) Suomen-osasto lakkautetaan.

Lisäksi PVL:een liittyvä Pohjoinen perinne ry pitää oikeuden mukaan myös lakkauttaa.

Hovioikeus antoi ratkaisunsa perjantaina. Turun hovioikeudessa juttua käsiteltiin elokuun lopussa.

Hovioikeuden mukaan PVL:n toiminta on ollut lain ja hyvien tapojen vastaista. Varoitus ei oikeuden mukaan olisi ollut yhdistykselle riittävä toimi.

PVL:n lakkauttamista on vaatinut Poliisihallitus. Juttu on käsitelty riita-, ei rikosoikeudenkäyntinä. Juttu meni hovioikeuteen PVL:n edustajien valituksen vuoksi sen jälkeen, kun Pirkanmaan käräjäoikeus määräsi PVL:n lakkautettavaksi syksyllä 2017.

Toimii rekisteröimättömänä yhdistyksenä

PVL vuonna 2008 perustettu järjestö, joka on toiminut Suomessa järjestäytymättömänä yhdistyksenä.

Hovioikeuden istuntojen jälkeen PVL:n Suomen-osaston puheenjohtaja Antti Niemi sanoi Lännen Medialle, että mikäli hovioikeus päättää lakkauttaa järjestön toiminnan, päätökselle haetaan valituslupaa Korkeimmasta oikeudesta.

Turun hovioikeuden ratkaisu ei toistaiseksi ole vielä lainvoimainen.

Uusimmat