Uutiset

Turun puukottaja pysyy vangittuna

Turun puukotuksista epäilty Abderrahman Bouanane ei hae vapautusta tutkintavankeudestaan. Bouananen asianajaja Kaarle Gummerus kertoo Lännen Medialle, että hänen päämiehensä tyytyy toistaiseksi vankeuteen.

-Katsotaan tilannetta uudelleen, kun kuulustelut jatkuvat ja nähdään, mihin suuntaan tutkinta etenee. Tällä hetkellä olemme odottavalla kannalla, Gummerus sanoo.

Bouanane vangittiin Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa kaksi viikkoa sitten. Hänellä olisi oikeus vaatia tutkintavankeuden kumoamista huomenna tiistaina ensimmäisen kerran. Jos Bouanane ei pyydä vapauttamistaan, häntä voidaan pitää tutkintavankeudessa ensi helmikuun loppuun saakka.

Oikeus on antanut esitutkinnalle aikaa 28. helmikuuta asti. Siihen mennessä Bouananea vastaan pitää nostaa syyte.

Bouanane on tunnustanut puukottaneensa yhteensä kymmentä ihmistä Turun keskustassa toteuttamassaan hyökkäyksessä. Hän on kiistänyt tekonsa terroristisen motiivin. Poliisi epäilee häntä terroristisessa tarkoituksessa tehdyistä kahdesta murhasta ja kahdeksasta murhan yrityksestä.

Kiinnioton yhteydessä poliisi ampui Bouananea reiteen. Lännen Median silminnäkijöiltä saamien tietojen mukaan ainakin yksi paikalla ollut sivullinen ehti pahoinpidellä häntä potkimalla pidätystilanteessa. Bouananea on viime päivinä hoidettu vankisairaalassa Hämeenlinnassa. Asianajaja Gummerus ei maanantaina halunnut kommentoida päämiehensä terveydentilaa.

Turun hyökkäyksen vuoksi ei ole enää vangittuna muita epäiltyjä. Iskujen jälkeen poliisi otti kiinni useita marokkolaismiehiä, joiden epäiltiin sekaantuneen iskun valmisteluun. Parhaimmillaan vangittuna on ollut neljä miestä. Bouananea lukuun ottamatta muut on on sittemmin vapautettu. Poliisi etsii vielä yhtä miestä iskuun liittyen. Ruotsalaislehtien julkaisemien tietojen mukaan tämä on Zuhriddin Rashidov, Uzbekistanista kotoisin oleva Suomen kansalainen.

Lännen Media haastatteli Rashidovin vanhempia perjantaina. Heidän mukaansa Rashidov oli kertonut heinäkuussa matkustavansa Dubaihin. Hän oli soittanut vanhemmilleen elokuun alussa, mutta sen koommin hänen olinpaikastaan ei ole saatu mitään tietoja.

Asiasanat

Uusimmat