Uutiset

Turun puukotukseen liittyvä etsintäkuulutus yhä voimassa – mies ulkomailla

Poliisi on yrittänyt tavoittaa Turun joukkopuukotukseen liittyen uzbekistanilaistaustaista miestä, mutta häntä ei ole tavoitettu kansainvälisestä etsintäkuulutuksesta huolimatta. Mies asui Turussa, mutta lähti todennäköisesti Suomesta viime kesänä.

-Etsintäkuulutus on voimassa, kunnes hänet tavoitetaan. Etsintäkuulutettu on tietojemme mukaan ulkomailla. Tilanne on sen suhteen ennallaan, kertoo tutkinnanjohtaja Olli Töyräs keskusrikospoliisista Lännen Medialle.

Poliisi ei tarkenna ainakaan tässä vaiheessa, missä roolissa se haluaisi miestä kuulla.

-Haluamme kuulla häntä ja selvittää hänen osallisuuttaan tapahtumiin. Turun puukotuksen haastehakemuksessa on vain pääepäillyn nimi, Töyräs sanoo

Oikeus käsittelee pian

Syyttäjä toimitti Varsinais- Suomen käräjäoikeuteen helmikuun lopussa haastehakemuksen, jossa marokkolaista Abderrahman Bouananea syytetään Turussa 18. elokuuta 2017 tehdyistä kahdesta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta ja kahdeksasta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhan yrityksestä.

Bouanane ei ole esitutkinnassa kiistänyt puukotuksia, mutta oman ilmoituksensa mukaan hänellä ei kuitenkaan ole ollut aitoja muistikuvia kaikista puukotustapahtumista. Bouanane ei toistaiseksi ole ilmaissut selkeästi, toimiko hän terroristisessa tarkoituksessa.

Oikeudenkäynnin varsinaista pääkäsittelyä edeltävä valmisteluistunto pidetään Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa 20. maaliskuuta ja pääkäsittely on alustavasti ajateltu aloittaa 9. huhtikuuta Turun vankilassa.

Valmisteluistunnossa kartoitetaan asianosaisten vaatimukset ja vastaukset sekä riitaisiksi jäävien seikkojen toteennäyttämiseksi nimettävä todistelu.

Lisäksi valmisteluistunnossa kartoitetaan oikeudenkäynnin kulun kannalta merkityksellisiä käytännön seikkoja, esimerkiksi tulkkien tarve.

Asiasanat

Uusimmat

Näkoislehti

30.9.2020

Fingerpori

comic