Uutiset

Turun puukotuksen pysäytysyritykseen liittyen myös yksi syyttämättäjättäminen – pääkäsittely ehkä vankilassa

Marokkolaista, vuonna 1994 syntynyttä Abderrahman Bouananea syytetään kahdesta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta sekä kahdeksasta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhan yritystä. Teot tapahtuivat Turussa 18. elokuuta viime vuonna.

Syytetty ei toistaiseksi ole ilmaissut selkeää kantaansa siihen, onko hän tehnyt teot terroristisessa tarkoituksessa. Puukotuksia hän ei ole esitutkinnassa kiistänyt, mutta on sanonut, ettei muista kaikkia tapahtumia.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä on näiden syytteiden lisäksi tehnyt lisäksi tehnyt yhden syyttämättäjättämispäätöksen terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhan yrityksestä.

Bouananen on epäilty yrittäneen tappaa yhden miehen, joka oli mukana yrityksessä pysäyttää puukottaja. Esitutkinnassa on epäilty puukottajan yrittäneen tappaa häntä pysäyttämään pyrkineen 7-8 kertaa veitsellä lyömällä.

Mies on kuitenkin esitutkinnan aikana itse kyseenalaistanut kertomuksensa. Hän on aluksi kertonut poliisille puhelimitse englanniksi lyhyesti, että hän ja muut henkilöt saartoivat veitsimiehen, joka huitoi miehiä kohti 7-8 kertaa ja osui kyseisen miehen tietokonelaukkuun.

Toisessa kuulustelussa mies kertoi, että puukottaja yritti osua häntä kaulaan. Kuitenkin kolmannessa kuulustelussa hän on todennut, ettei pysty enää sanomaan varmaksi sitä, mitä on tapahtunut.

-Kolmannessa kuulustelussaan mies on kertonut tapahtumista, aiemmista elämänvaiheistaan ja myös siitä, miten hän on tapahtumat psyykkisesti kokenut, syyttämättäjättämispäätöksessä todetaan.

Miehen tietokonelaukussa on havaittu vähäinen pinnallinen jälki. Havaittu jälki ei syyttäjän mukaan sovi kertomukseen voimakkaan ja kohdistetun veitsen iskun torjumisesta. Muusta esitutkinta-aineistosta ei ole löydettävissä selkeää tukea miehen ensimmäisissä kuulusteluissaan kertomalle.

Näin syyttäjän mukaan ei ole tässä tapauksessa syytä epäillä rikosta.

Vankilassa turvallisempi käsitellä

Oikeudessa asian varsinaista pääkäsittelyä edeltävä valmisteluistunto pidetään Varsinais-Suomen käräjäoikeuden Turun oikeustalolla tiistaina, 20. maaliskuuta.

Pääkäsittelyn tarkka ajankohta ja aikataulutus varmistuvat valmisteluistunnossa.

Alustavan suunnitelman mukaan pääkäsittely aloitetaan 9. huhtikuuta. Alustavasti pääkäsittely on suunniteltu järjestettäväksi Turun vankilassa, jossa on helpompi huolehtia käsittelyn turvallisuudesta.

Valmisteluistunnossa kartoitetaan asianosaisten vaatimukset ja vastaukset. Lisäksi valmisteluistunnossa kartoitetaan oikeudenkäynnin kulun kannalta merkityksellisiä käytännön seikkoja, esimerkiksi tulkkien tarve.

Vastaajan ja asianomistajien ei edellytetä olevan valmisteluistunnossa henkilökohtaisesti paikalla.

Koska kysymys on terroristisessa tarkoituksessa tehdyistä rikoksista, syytteen nostamisesta on päättänyt tavanomaisista rikoksista poiketen apulaisvaltakunnansyyttäjä.

Asiasanat

Fingerpori

comic

Uusimmat