Uutiset

Tutkimus: Ruokavalio voi vaikuttaa rintasyövän leviämiseen

Tutkijoiden mukaan ruoka voi vaikuttaa syöpäkasvainten kasvuun ja leviämiseen. Uuden tutkimuksen mukaan rintasyöpää aiheuttavien kasvainten leviäminen hidastui, kun ruokavalioon ei kuulunut asparagiini-nimistä aminohappoa. Asparagiini sitoo proteiinia ja sitä löytyy muun muassa parsasta, siipikarjasta ja merenelävistä.

Löydöstä on mahdollista hyödyntää myöhemmin syöpähoidoissa, jos jatkotutkimukset tukevat nyt tehtyjä löydöksiä.

Nature-lehdessä julkaistu tutkimus tehtiin Cambridgen yliopiston syöpätutkimuslaitoksella. Siinä hyödynnettiin eläviä hiiriä, joilla oli aggressiivinen rintasyöpä. Tavallisesti hiiret olisivat kuolleet syöpään vain muutamassa viikossa, sillä syöpäsolut olisivat levinneet nopeasti muualle elimistöön. Kun hiiret saivat asparagiinia sitovan lääkkeen tai söivät ruokaa, jossa asparagiinia ei ollut, syöpäkasvainten leviäminen hidastui. Alkuperäiseen pääkasvaimeen asparagiini ei kuitenkaan juuri vaikuta.

-Se oli valtava muutos, kasvaimia oli vaikea löytää, kertoi tutkimusta johtanut professori Greg Hannon Cambridgen yliopiston syöpätutkimuslaitokselta BBC:lle.

Hannonin mukaan kokeet osoittivat myös, että asparagiini saattaisi estää syövän uusiutumisen. Aminohappojen vaikutusta syövän kehittymiseen on tutkittu aiemminkin. Viime vuonna sama tutkimuslaitos osoitti, että tiettyjen aminohappojen saannin vähentäminen hidasti imusolmuke- ja suolistosyöpien kehittymistä. Seriiniä ja glyseriiniä tutkittiin hiirillä, ja tulokset olivat positiivisia: aminohappojen välttäminen hidasti syövän kehittymistä. Lisäksi rajoitetun ruokavalion havaittiin tekevän syöpäsoluista herkempiä, jolloin kemoterapia ja sädehoito voisivat tuhota syöpäsolut tehokkaammin.

-Saamme yhä enemmän todisteita siitä, että tietyn tyyppiset syöpälaadut ovat riippuvaisia tietyistä ruokavaliomme osista, jatkaa Hannon.

-Tulevaisuudessa potilaiden ruokavalion muuttaminen tai niiden lääkkeiden käyttäminen, jotka vaikuttavat syöpäkasvainten kykyyn hyödyntää tiettyjä ravintoaineita, voivat parantaa syöpähoitoa, toteaa Hannon.

Suomessa rintasyöpä on yleisin naisilla todettu syöpä. Vuosittain rintasyöpään sairastuu noin 5 000 naista ja vuonna 2016 siihen kuoli yli 870 naista. Levitäkseen syöpäsolun tulee irtautua pääkasvaimesta, kulkeutua verenkiertoon ja asettua uuteen paikkaan. Juuri tässä prosessissa tutkijat uskovat asparagiinin olevan tarpeellinen.

Asparagiinia hyödynnetään jo nyt Iso-Britanniassa akuutin imusolmukesyövän hoidossa. L-Asparaginase -niminen lääke hajottaa kehossa olevan asparagiinin, jolloin syöpäsolut eivät voi hyödyntää sitä.

-On mahdollista, että tulevaisuudessa tämä lääke saattaisi auttaa myös rintasyöpäpotilaita, toteaa syöpätutkimuslaitoksen ylilääkäri professori Charles Swanton.

Toistaiseksi tutkimukset ovat alustavia. Varmempien tulosten saamiseksi löydökset tulisi testata vielä ihmiskokeilla. Jos jatkotutkimukset onnistuvat, olisi syöpäpotilaita tulevaisuudessa mahdollista hoitaa heille erikseen tehdyillä ravinteikkailla juomilla, joista puuttuisi vain asparagiini.

Hyvä paranemisennuste

Aminohapot ovat proteiinin rakennuspalikoita. Keho voi valmistaa joitakin aminohappoja itse, mutta välttämättömimmät aminohapot saa ravinnosta.
Aspargiini, seriini ja glysiini ovat aminohappoja, joita keho pystyy tuottamaan itse.
Rintasyöpä on naisten tavallisin syöpä. Vuonna 2016 miesten yleisin syöpä oli kurkunpään, henkitorven ja keuhkon syöpä.
Rintasyöpä on monitekijäinen sairaus. Sairastumisvaaraa lisääviä tekijöitä tunnetaan useita, mutta yksittäisen potilaan kohdalla syytä on mahdoton arvioida. Osa rintasyövistä johtuu perinnöllisestä syöpäalttiudesta.
Tilastollisesti rintasyöpä alkaa yleistyä vaihdevuosi-iän lähestyessä. Tavallisin oire on kyhmy rinnassa.
Suomessa rintasyövän ennuste on jatkuvasti parantunut taudin varhaisen toteamisen sekä hoitomenetelmien kehittymisen myötä. Osa parantuu taudista kokonaan.

Asiasanat

Uusimmat