Uutiset

Työryhmä: Lukiolaisille mahdollisuus tutustua korkeakouluopiskeluun jo ennakolta

Lukiolaisille tulee järjestää mahdollisuus tutustua korkeakouluopintoihin jo ennakolta, suosittaa asiaa pohtinut työryhmä. Arkistokuva

Lukiolaisille tulee järjestää mahdollisuus tutustua korkeakouluopintoihin jo ennakolta, suosittaa asiaa pohtinut työryhmä. Opinahjojen yhteistyön kehittämistä koskeva selvitys luovutettiin opetusministeri Sanni Grahn-Laasoselle (kok.) tiistaina.

Lukio- ja korkeakoulutuksen nivelvaiheen pulmana on ylioppilaiden hidas siirtyminen korkeakoulutukseen. Se vaikuttaa myöhäiseen siirtymään korkeakoulusta työelämään.

Työryhmä arvioi, että suurinta osaa lukiolaisista palvelee lyhyisiin vierailuihin tai muihin kevyisiin menettelyihin perustuva lukion ja korkeakoulujen yhteistyö.

Monelle lukiolaiselle sopiva yhteistyön muoto on korkeakoulujen orientoivien opintojen tai joskus jopa laajempien opintokokonaisuuksien suorittaminen.

Pidemmällä aikavälillä noin puolet lukiolaisista voisi suorittaa keskimäärin kaksi korkeakoulun opintopistettä lukion aikana.

Uusimmat