Uutiset

Ujot tuppisuut ulkomailla ovat muinaishistoriaa

Van biö, pliis. Siinä taikasanat, joilla suomalainen pärjää loistavasti kaikkialla maailmassa.

Espanjassa ja Kanariansaarilla lähes täydellistä, virheetöntä englantia soljutteleva nuori tarjoilija kantaa eteen lasillisen Doradaa. Gracias!

Ruokailulle ei ole tarvetta. Hyvä. En todennäköisesti olisi tarpeeksi ennakkoluuloton tilatakseni suomenkieliseltä listalta arvoituksellisia kummeleita tai häyrymakkaroita.

Lähtiessään tarjoilija vaihtaa tuttavallisesti pari sanaa illan futismatsista viereisen pöydän brittipoikien kanssa. Brittien aksentti on leveä ja laulava. Vähän samankaltainen kuin Emmerdalessa.

Puerto de la Cruzin kaupungissa Teneriffalla yleisin kuulemani vieras kieli espanjan lisäksi ei yllättäen ollut englanti, vaan saksa. Rantahotelli täyttyi eläkeikäisistä saksalaisista, jotka kokoontuivat aamiaisen jälkeen uima-altaalle torkkumaan DieZeitiensa alle.

Iltaisin sama joukkio nuokkui ravintolan sohvilla kuuntelemassa latinorytmejä. Hitaasti syttyvämpää, pidättyväisempää sakkia näkee harvoin.

Saksalaisten kunniaksi on myönnettävä, että he osaavat tervehtiä eivätkä vie hissejä nokan edestä. Danke schön!

Innokkaimpia moikkailijoita ovat toki hotellisiivoojat. Hola!

Pyrähdys ulkomaille muistuttaa konkreettisesti siitä, mikä erottaa pieniä ja suuria kansoja. Suurilla kansoilla on puolellaan se etu, että maailmalla pärjää aina, vaikka hallussa olisi vain yksi kieli. Se oma.

Pienten kansojen kollektiiviseen tajuntaan on iskostettu ipanasta lähtien se, että äidinkielen lisäksi peruskoulussa olisi parasta oppia ainakin toista kotimaista ja yhtä vierasta kieltä.

Jonkinlainen englannin taito onkin jo yleissivistystä. Vallalla on myös ajatusmalli, jonka mukaan suomalaisen olisi “ihan hyvä” osata myös toista vierasta kieltä, kuten venäjää tai saksaa.

Kielivalikoima peruskouluissa on paisunut kunnioitettaviin mittasuhteisiin. Joissakin opinahjoissa ensimmäiseksi vieraaksi kieleksi voi valita espanjan, kiinan, ranskan, saksan tai venäjän, ja tietysti myös ruotsin.

Ujot, tuppisuiset suomalaisummikot ulkomailla alkavat olla muinaishistoriaa.

Tuoreiden havaintojeni mukaan koulun kielioppinillittäjien pelottelemat suomalaiset uskaltavat nykyään avata suunsa kammoamatta mokailua tai perheen teinien myötähäpeää. Onneksi. Pääasia, että tullaan ymmärretyiksi.

Futisbaarin kielisorinasta erottuu pehmeää riikinruotsia. Kun Ruotsi yllättäen pudottaa Italian jalkapallon MM-kisoista, huudetaan blondipöydässä hejaata. Brittipöytä on aikoja sitten vaiennut, mutta naapuripöydän marokkolainen hymyilee vinoa hymyä.

Seuralaiseni toivottaa marokkolaiselle arabiaksi hyvää huomenta, vaikka on jo yö. Se on ainoa mitä hän arabiaksi osaa. Miehet purskahtavat nauruun.

Kirjoittaja on Lännen Median toimittaja.

Asiasanat

Uusimmat