Uutiset

Ulkoministeri Haaviston toiminnan lainmukaisuus menee perustuslakivaliokunnan tutkittavaksi

Ulkoministeri Pekka Haaviston toiminnan lainmukaisuus menee perustuslakivaliokunnan tutkittavaksi. Kuva: Mauri Ratilainen
Ulkoministeri Pekka Haaviston toiminnan lainmukaisuus menee perustuslakivaliokunnan tutkittavaksi. Kuva: Mauri Ratilainen

Perustuslakivaliokunta on valmistautunut kokoontumaan perjantaiaamuna kahdeksalta päättämään, miten se etenee ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) toimintaa koskevan muistutuksen käsittelyssä. Kymmenen kansanedustajaa tiedotti torstaina jättäneensä muistutuksen, jossa he pyytävät perustuslakivaliokuntaa tutkimaan Haaviston toimien laillisuuden al-Hol-jupakassa.
Edustajat pyytävät tarkastelemaan sitä, onko Haavisto painostanut virkamiehiä tekemään lainvastaisia päätöksiä. Lisäksi he haluavat selvittää al-Holin erityisedustajan nimityksen ja konsulipäällikön virasta siirtämisen laillisuutta.
Lisäksi edustajat vaativat selvyyttä, onko Haavisto toiminut lainmukaisesti jättäessään asian tuomatta valtioneuvoston yleisistuntoon.
Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.) kertoo, että valiokunta on valmistautunut kokoontumaan perjantaiaamuna kahdeksalta. Kokoontumisessa on määrä päättää, millaisella aikataululla asiassa edetään.
Ojala-Niemelä muistuttaa, että Haavistolle on varattava mahdollisuus vastineen antamiseen hänen toimiinsa liittyvässä tutkinnassa. Ojala-Niemelä arvioi, että asian varsinainen käsittely Haaviston kuulemisineen menee ensi vuoden puolelle, todennäköisesti tammikuun alkuun.
Eduskunnan on määrä jäädä joulutauolle perjantaina. Ojala-Niemelä sanoo, että perustuslakivaliokunnalla on valmius kokoontua tauosta huolimatta.
– Työt tulevat ensin.

”Kaikki on tapahtunut lain ja pykälien mukaan”

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio sanoi eduskunnassa tiistaina, että mikäli Haavisto on kohdistanut virkamieheen painostusta tai seuraamuksia siksi, että virkamies on kieltäytynyt toteuttamasta selvästi lainvastaista ministerin määräystä tai pyyntöä, ministerin toimintaa on arvioitava virkarikoksena.
Haavisto sai toiminnastaan eduskunnan luottamuslauseen välikysymysäänestyksessä keskiviikkona. Se koskee poliittista luottamusta.
Muistutus koskee Haaviston toiminnan juridista selvittämistä.
Ulkoministeri Haavisto sanoi tiistaina eduskuntakeskustelussa, että kysymys, onko ministeriössä toimittu oikein, on oikeuskanslerin pöydällä valituksina.
– Oma virkamiesjohtoni on sanonut, että kaikki on tapahtunut lain ja pykälien mukaan. Tietysti luotan tässä vaiheessa siihen, mutta oikeuskansleri varmasti kaikki asiat tulee tutkimaan, Haavisto sanoi.
Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Emma Kari sanoo, että oikeuskansleri käy väitteitä joka tapauksessa läpi. Hän sanoo, että kansanedustajilla on oikeus muistutukseen, mutta lisäsi toivovansa sekä Haavistolle että viranomaisille työrauhaa, jotta lapset saataisiin turvaan.

”Oikeusvaltiossa ministerin toiminnan pitää perustua lakiin”

Muistutuksen on allekirjoittanut viisi perussuomalaisten, neljä kokoomuksen ja yksi kristillisdemokraattien kansanedustaja. Tutkinta perustuslakivaliokunnassa voidaan panna vireille, jos muistutus saa vähintään kymmenen kansanedustajan allekirjoitukset.
– Julkisuuden tietojen sekä oikeustieteen professorien lausuntojen perusteella on syytä epäillä, ettei ulkoministeri ole toiminut laillisesti al-Holin leirillä olevien asiassa. Epäselväksi on jäänyt erityisesti ulkoministerin toiminnan lainmukaisuus ulkoministeriön virkamiesten osalta, kansanedustaja Mari Rantanen (ps.) sanoo.
– Oikeusvaltiossa myös ministerin toiminnan pitää perustua lakiin. Koska epäily toimien laillisuudesta on jäänyt ilmaan, on myös ulkoministerin itsensä edun ja oikeusturvan kannalta tärkeää, että asia tutkitaan huolella, kansanedustaja Heikki Vestman (kok.) toteaa.
Muistutuksen ovat allekirjoittaneet Rantasen ja Vestmanin lisäksi Veijo Niemi (ps.) Jari Ronkainen (ps.), Jussi Wihonen (ps.), Tom Packalén (ps.), Kalle Jokinen (kok.), Kari Tolvanen (kok.) , Wille Rydman (kok) ja Sari Tanus (kd.)

Juttua on täydennetty klo 14.21 vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtajan kommentilla.

Ministerivastuuasia

Valtioneuvoston jäsenen virkatoimen lainmukaisuuden tutkinta eduskunnan perustuslakivaliokunnassa voidaan panna vireille:

1) oikeuskanslerin tai oikeusasiamiehen perustuslakivaliokunnalle tekemällä ilmoituksella;

2) vähintään kymmenen kansanedustajan allekirjoittamalla muistutuksella; sekä

3) eduskunnan muun valiokunnan perustuslakivaliokunnalle esittämällä tutkintapyynnöllä.

Perustuslakivaliokunta voi myös omasta aloitteestaan ryhtyä tutkimaan valtioneuvoston jäsenen virkatoimen lainmukaisuutta.

Syytteen nostamisesta päättää eduskunta.

Syyte valtioneuvoston jäsentä vastaan voidaan päättää nostettavaksi, jos tämä tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta on olennaisesti rikkonut ministerin tehtävään kuuluvat velvollisuutensa tai menetellyt muutoin virkatoimessaan selvästi lainvastaisesti.

Syyte käsitellään valtakunnanoikeudessa.

Syytettä valtioneuvoston jäsentä vastaan ajaa valtakunnansyyttäjä.

 

 

 

Uusimmat

Näkoislehti

28.9.2020

Fingerpori

comic