Uutiset

Ulkopolitiikan asiantuntija: Tämä Niinistön kehystys oli mielenkiintoinen

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö korosti rauhan ylläpitoa keskustelunaiheena hänen ja Yhdysvaltain puolustusministerin James Mattisin maanantaisessa tapaamisessa.

Niinistö kommentoi keskusteluja niiden jälkeen pidetyssä tiedotustilaisuudessa.

-Tämä Niinistön rauhan ylläpito -kehystys oli mielenkiintoinen, Ulkopoliittisen instituutin vieraileva tutkija Matti Pesu toteaa.

Hän pohtii, haluttiinko rauhan korostamisella yrittää lievittää esimerkiksi osan suomalaisista kokemaa amerikkalaisuusvastaisuutta, jolla voi olla vaikutusta Yhdysvallat-yhteistyön hyväksyttävyyteen.

Kokonaisuudessaan Pesu arvioi Niinistön ja Mattisin tapaamisestaan julkisuuteen kertomat asiat melko yllätyksettömiksi.

Mattis onnitteli vuolaasti satavuotista Suomea. Hän myös korosti, etteivät Suomen ja Yhdysvaltojen suhteet ole koskaan olleet näin vahvat kuin nyt.

-Tämä on totta, Pesu sanoo.

Perusteet suhteiden vahvistumiseen löytyvät hänen mukaansa turvallisuusympäristön muutoksesta.

USA on nyt entistä kiinnostuneempi Euroopan vakaudesta ja Suomi on tarttunut mahdollisuuteen tehdä entistä enemmän yhteistyötä ilman Nato-jäsenyyttäkin.

Pesu toivoo, että etenkin Suomen, Ruotsin ja USA:n puolustusministerit kertoisivat tiistaisen tapaamisensa jälkeen julkisuuteen jotain konkreettisia yksityiskohtia esimerkiksi mahdollisesta tulevasta puolustusyhteistyöstä.

Asiasanat