Uutiset Colombo

UM: Sri Lankassa aiemmin arvioitua enemmän suomalaisia – kenenkään suomalaisen ei tiedetä kuolleen tai haavoittuneen iskuissa

Poliisit tutkivat iskun aiheuttamia vahinkoja St. Sebastianin kirkon edustalla lähellä Sri Lankan pääkaupunkia. Kuva: STR
Poliisit tutkivat iskun aiheuttamia vahinkoja St. Sebastianin kirkon edustalla lähellä Sri Lankan pääkaupunkia. Kuva: STR

Sri Lankassa oleskelee parhaillaan enemmän suomalaisia kuin aiemmin arvioitiin, kerrotaan ulkoministeriön viestintäpäivystyksestä.

Räjähdyssarjan jälkeen ministeriö kehotti saarella olevia suomalaisia tekemään matkustusilmoituksen, minkä jälkeen ilmeni, että maassa on yli 160 suomalaista, kertoi ulkoministeriön ajankohtaisviestinnän päällikkö Vesa Häkkinen STT:lle.

 

Ennen iskuja matkustusilmoituksen oli tehnyt noin 80 suomalaista.

– Selvitämme edelleen tilannetta. Muun muassa kunniakonsuli tekee työtä paikan päällä, Häkkinen sanoi.

Häkkisen mukaan tiedossa ei tällä hetkellä ole, että kukaan suomalainen olisi kuollut tai haavoittunut iskuissa.

– Ei voida poissulkea, että olisi suomalaisia, mutta varmistettua tietoa ei ole.

Ulkoministeriön tiedossa ei ole, että suomalaisia olisi ollut majoittuneena niissä hotelleissa, joihin iskuja tehtiin.

– Meillä on näppituntumaa siitä, missä hotelleissa suomalaisia majoittuu ja on oltu niihin yhteydessä.Tilanne on selvityksen alla, Häkkinen sanoi.

 

Ulkoministeriö on lähettänyt yleistä tietoa tilanteesta sähköpostitse ja tekstiviestillä matkustusilmoituksen tehneille.

Matkustajia on neuvottu seuraamaan uutisointia ja noudattamaan viranomaisten ohjeita ulkonaliikkumiskiellosta, välttämään suuria kansanjoukkoja ja olemaan yhteydessä omaisiinsa kotimaassa.

Lennolle lähiaikoina lähteviä kehotetaan olemaan yhteydessä matkanjärjestäjiinsa ja lentoyhtiöihin.

Ruotsin ja Norjan ulkoministeriöiden mukaan tiedossa ei ollut, että iskujen uhrien joukossa olisi ollut ruotsalaisia tai norjalaisia. STT

Uusimmat