Uutiset

Unkariin tulossa hätätilalaki, joka koronaviruspandemian varjolla antaa kaiken vallan pääministeri Orbánille

Laki muun muassa määrää vankilatuomion valeuutisten välittäjälle. Hallitus voi ohittaa parlamentin niin kauan kuin hätätila on voimassa.
Sotilaspoliisit partioivat Lehelin aukiolla Budapestissa sunnuntaina. Unkarilaisia on kehotettu välttämään liikkumista ulkona 11. huhtikuuta saakka. Kuva: epa08330380
Sotilaspoliisit partioivat Lehelin aukiolla Budapestissa sunnuntaina. Unkarilaisia on kehotettu välttämään liikkumista ulkona 11. huhtikuuta saakka. Kuva: epa08330380

Unkarissa aiotaan tänään hyväksyä uusi koronavirusta koskeva laki, jonka myötä hallitus voisi hallita maata asetuksin ja ohittaa näin parlamentin niin kauan kuin hätätila on voimassa.

Laki muun muassa määrää vankilatuomion valeuutisten välittäjälle. Kriitikkojen mukaan kansallismielinen pääministeri Viktor Orbán saa tällä tavalla vapaat kädet hallita maata poikkeusvaltuuksin ilman selvää aikarajaa.

Asiasta kertovat Guardian– ja Forbes-lehdet sekä Reuters.

Orbánin Fidesz-puolueella on Unkarin parlamentissa kahden kolmasosan enemmistö. Parlamentin odotettiin hyväksyvän lakiehdotuksen maanantaina huolimatta muiden puolueiden vastustuksesta. Muut puolueet ovat vaatineet lain voimassaololle takarajaa.

Ei uusia vaaleja tai kansanäänestyksiä

Uusi laki mahdollistaisi jopa viiden vuoden vankeustuomion sille, joka tahallaan levittää väärää informaatiota ja haittaa hallituksen toimia pandemian aikana. Tämä herättää pelkoja, että lakia voitaisiin käyttää hallituksen toimiin kohdistuvan kritiikin sensuuriin tai itsesensuuriin.

Unkarin kansalaisvapausunioni HCLU varoittaa, että uusi laki rajoittaisi entisestään median vapauksia ja moniarvoisuutta.

Uuden lain mukaan vaaleja tai kansanäänestyksiä ei voisi pitää. Kielto voitaisiin lopettaa vain, jos hallitus itse tai kahden kolmasosan enemmistö parlamentissa näin päättäisi. Orbánin Fidesz-puolueella on 199-paikkaisessa parlamentissa 133 edustajaa.

”Orbánille vapaat kädet rajoittaa ihmisoikeuksia”

Unkarissa oli sunnuntaihin mennessä 408 vahvistettua koronavirustapausta ja 13 kuolemaa. Todellisten lukujen uskotaan olevan paljon korkeammat. Ihmisiä on kehotettu pysymään kotona ja ulkona saa käydä vain välttämättömistä syistä. Koulut, ravintolat ja monet kaupat ovat kiinni.

– Tämä lakiehdotus luo rajattoman ja kontrolloimattoman hätätilan antaen Viktor Orbánille ja hänen hallitukselleen vapaat kädet rajoittaa ihmisoikeuksia, sanoi David Vig, Amnesty Internationalin Unkarin johtaja Guardianille.

– Tämä ei ole oikea tapa käsitellä todellista kriisiä, jonka Covid-19-pandemia on aiheuttanut.

Opposition demokraattisen koalition kansanedustaja Ágnes Vadai puolestaan kommentoi uutta lakia seuraavasti:

– Olemme samaa mieltä hallituksen kanssa siitä, että on hätätila ja että sitä vastaan taistelemiseksi on tehtävä kaikkensa. Tarjosimme lähes mitä tahansa, mutta pyysimme aikarajaa.

Oikeusministeri Judit Varga torjui lakiehdotukseen kohdistuvan kritiikin Reutersin mukaan sanomalla, että on ”hyvin vahingoittava valeuutinen” väittää, että lain tarkoitus on neutraloida parlamentti tai antaa hallitukselle rajattomat toimivaltuudet.

Hän sanoi hallituksen saavan toimia vain tarpeellisessa määrässä ja suhteessa siihen, mitä tarvitaan virusta vastaan taistelemiseksi.

– Tämä laki sallii hallituksen toimia, hän sanoi. Hänen mukaansa lain tarkoitus on myös rangaista kaikkia tarkoituksellisia ja ”tahallisia väärän informaation kampanjoita”.

Asiasanat

Näkoislehti

2.6.2020

Fingerpori

comic