Uutiset

Unkarissa maanantaina hyväksytty poikkeustilalaki antaa koronaviruspandemian varjolla kaiken vallan pääministeri Orbánille

Unkarin pääministerin Viktor Orbánin hallitus voi ohittaa parlamentin niin kauan kuin hätätila on voimassa.
Sotilaspoliisit partioivat Lehelin aukiolla Budapestissa sunnuntaina. Unkarilaisia on kehotettu välttämään liikkumista ulkona 11. huhtikuuta saakka. Kuva: epa08330380
Sotilaspoliisit partioivat Lehelin aukiolla Budapestissa sunnuntaina. Unkarilaisia on kehotettu välttämään liikkumista ulkona 11. huhtikuuta saakka. Kuva: epa08330380

Unkari hyväksyi maanantaina poikkeuslain, joka antaa pääministerille Viktor Orbánille merkittävästi lisää valtuuksia koronatilanteen hoitamiseksi. Asiasta kertoo muun muassa uutistoimisto Reuters.

Hallitus perustelee poikkeuslain tarpeellisuutta koronatilanteella, mutta käytännössä laki sallii Orbánille lähes yksinvallan. Unkarin tuoretta poikkeustilalakia onkin useissa medialähteissä kritisoitu siitä, että se koettelee demokratiaa. Jatkossa Orbánin hallitus voi ohittaa päätöksenteossa parlamentin niin kauan kuin poikkeustila on voimassa.

Muut puolueet ovat vaatineet lain voimassaololle määräaikaa. Orbánin Fidesz-puolueella on Unkarin 199-paikkaisessa parlamentissa 133 edustajaa eli kahden kolmasosan enemmistö. Lain läpimenoa pidettiin etukäteen lähes varmana muiden puolueiden esittämästä kritiikistä huolimatta.

Poikkeustilalaki on saanut kritiikkiä oppositiopuolueilta, ihmisoikeusryhmiltä ja Euroopan neuvostolta. Kriitikkojen mukaan kansallismielinen pääministeri Orbán saa nyt vapaat kädet hallita maata poikkeusvaltuuksin ilman selvää aikarajaa.

Kritiikkiä poikkeuslaista

Orbánin viimeisin pääministerikausi on kestänyt jo vuosikymmenen ajan. Sinä aikana hän on kasvattanut valtaoikeuksiaan. Orbán tunnetaan maahanmuutto- ja EU-vastaisista ajatuksistaan. Hän on ajautunut yhteenottoihin EU:n kanssa useita kertoja esimerkiksi oikeusvaltioperiaatteeseen liittyen.

Uusi laki mahdollistaa muun muassa jopa viiden vuoden vankeustuomion langettamisen henkilöille, jotka tahallaan levittävät väärää informaatiota ja haittaavat hallituksen toimia pandemian aikana.

Ihmisoikeusryhmien mukaan lakia voidaan käyttää toimittajien vaientamiseen. Lain avulla on mahdollista estää esimerkiksi hallituksen toimiin kohdistuvan kritiikin esittäminen.

Unkarin kansalaisvapausunioni HCLU varoittaa, että uusi laki rajoittaa entisestään median vapauksia ja moniarvoisuutta.

Uuden lain mukaan vaaleja tai kansanäänestyksiä ei voida pitää. Kielto voidaan lopettaa vain, jos hallitus itse tai kahden kolmasosan enemmistö parlamentissa näin päättää.

Hallitus puolustaa

Unkarissa oli maanantaihin mennessä lähes 450 vahvistettua koronavirustapausta ja 15 kuolemaa. Todellisten lukujen uskotaan olevan paljon korkeammat.

Unkarilaisia on kehotettu pysymään kotona. Ulkona saa käydä vain välttämättömistä syistä. Koulut, ravintolat ja useat kaupat ovat kiinni.

– Lakiehdotus luo rajattoman ja kontrolloimattoman hätätilan ja antaa Viktor Orbánille ja hänen hallitukselleen vapaat kädet rajoittaa ihmisoikeuksia, sanoi David Vig, Amnesty Internationalin Unkarin johtaja Guardianille.

Hallitus on tyrmännyt lakiin kohdistuvan kritiikin, ja sen mukaan laki on välttämätön viruksen torjumiseksi.

Oikeusministeri Judit Varga sanoi Reutersin mukaan, että on ”hyvin vahingollinen valeuutinen” väittää, että lain tarkoitus on neutraloida parlamentti tai antaa hallitukselle rajattomat toimivaltuudet.

Hänen mukaansa hallitus toimii vain sen mukaan, mikä on tarpeen taistelussa virusta vastaan.

Varga kertoi, että lain tarkoitus on myös rangaista kaikkia tarkoituksellisia ja ”tahallisia väärän informaation kampanjoita”.

– Tämä laki mahdollistaa hallituksen toimet, Varga sanoi Reutersin mukaan.

Juttua päivitetty kauttaaltaan 30.3. klo 22.00. Muutettu termi hätätila poikkeustilaksi ja lisätty uusia tietoja.

Uusimmat

Näkoislehti

14.8.2020

Fingerpori

comic