Uutiset

Uudessa-Seelannissa perheväkivallan uhreille 10 päivän palkallinen loma – tuore laki ensimmäinen laatuaan maailmassa

Uudessa-Seelannissa on hyväksytty laki, jossa perheväkivallan uhreille myönnetään 10 päivän palkallinen loma töistä, kirjoittaa The Guardian. Loman tarkoituksena on taata uhreille mahdollisuus jättää kumppaninsa, etsiä uusi koti ja antaa heille tilaisuus suojella itseään ja mahdollisesti lapsia.

Laki hyväksyttiin keskiviikkona niukalla enemmistöllä 63–57-äänin. Taustalla oli vihreiden kansanedustajan Jan Logien seitsemän vuoden työ. Logie on työskennellyt naisten turvakodissa ennen parlamenttiuraa.

Laki herätti myös vastalauseita parlamentissa. Opposition muodostava kansallispuolue veti tukensa lakiluonnoksen viimeisessä kuulemisvaiheessa, sillä se katsoi että sen hinta nousee liian suureksi pienille ja keskisuurille yrityksille. Kriitikoiden mukaan laki voi myös johtaa syrjintään rekrytointivaiheessa – yritykset voivat heidän mukaansa pidättäytyä palkkaamasta henkilöitä, joiden voidaan epäillä olevan perheväkivallan uhreja.

Perheväkivaltatilastot ovat synkkiä Uudessa-Seelannissa

The Guardian -lehden mukaan Uudessa-Seelannissa perheväkivallan uhka on yksi kehittyneen maailman korkeimpia. Lehti kertoo, että poliisi käsittelee perheväkivaltaan liittyviä tapauksia joka neljäs minuutti. Perheväkivallan arvellaan maksavan yhteiskunnalle vuodessa 4,1–7 miljardia Uuden-Seelannin dollaria, eli noin 2,4–4,1 miljardia euroa.

Lakialoitteen takana toiminut Logie toivoo, että muut maat seuraavat Uuden-Seelannin esimerkkiä. Hänen mukaansa kyseessä on ensimmäinen askel “kauhistuttavien” väkivaltalukujen kitkemiseksi.

Laki astuu voimaan ensi vuoden huhtikuussa. Uhrien ei tarvitse toimittaa tilanteestaan todisteita. Työpaikkojen on myös tarkoitus sopeutua mahdolliseen perheväkivaltatapaukseen nopeasti – uhrien sähköpostiosoitteet muutetaan nopeasti, työpaikan muutosta toiseen sijaintiin tehdään sujuvaksi, jos mahdollista, ja heidän yhteystietonsa voidaan poistaa yrityksen tai tahon verkkosivuilta.

Asiasanat

Uusimmat