Uutiset

Uusi henkilö ilmoittautui ehdolle kokoomuksen puoluejohtoon – nykyisten varapuheenjohtajien jatkohalut eivät ole vielä selvillä

Kokoomuksen puoluejohtoon pyrkii kesäkuussa tuttu nimi. Mari-Leena Talvitie seisoi jo neljä vuotta sitten puoluejohdon rivissä onnittelukukat kädessään tultuaan valituksi kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtajaksi. Tässä tehtävässä hän on nyt neljättä vuotta.

Pohjois-Pohjanmaan kokoomus ilmoitti keskiviikkona esittävänsä Mari-Leena Talvitietä puolueen varapuheenjohtajaksi. Talvitie on 37-vuotias, ja puoluevaltuuston puheenjohtajuuden lisäksi oululainen kansanedustaja. Hän on myös toiminut muun muassa Oulun kaupunginvaltuuston puheenjohtajana vuosina 2012–2015 ja on viidettä vuotta Kuntaliiton hallituksen varajäsen.

Pohjois-Pohjanmaan kokoomuksen puheenjohtaja Tomi Kaismo perustelee tukeaan Talvitielle muun muassa pohjoisen olosuhteiden tuntemisella.

-Katseet kääntyvät vahvemmin pohjoiseen ja arktisiin asioihin. On tärkeää, että puoluejohdossa on vastuunkantaja, joka tuntee pohjoisen erityisolosuhteet. Samalla yhteistyön sekä ratkaisujen hakeminen ja konsensuksen löytäminen ovat varapuheenjohtajan arkea. Puoluevaltuuston puheenjohtajana Mari-Leena on osoittanut hallitsevansa rakentavan yhteistyön ja olevansa aito joukkuepelaaja. Uskon, että hänen osaamiselleen on käyttöä puoluejohdossa myös uudessa roolissa, Kaismo sanoo.

Kokoomuksen puoluejohto valitaan Turussa 8.–10. kesäkuuta. Kaksi vuotta sitten kokoomuksen varapuheenjohtajiksi valittiin kaksi kansanedustajaa, Antti Häkkänen ja Sanni Grahn-Laasonen, sekä jo kolmannen kauden varapuheenjohtajana aloittanut Janne Sankelo.

Suurimman äänisaaliin, 667,6 ääntä, sai ensimmäisen kauden kansanedustaja Antti Häkkänen, josta tuli vuosi sitten oikeusministeri. 32-vuotias Häkkänen on Kaakkois-Suomen vaalipiiristä Mäntyharjulta. Erityisavustajansa mukaan hän todennäköisesti haluaisi jatkaa myös puolueen varapuheenjohtajana. Häkkänen ei vastannut keskiviikkona Lännen Medialle, aikooko hän asettua ehdolle myös kesäkuun puoluekokouksessa.

Sanni Grahn-Laasonen sai kaksi vuotta sitten 577,4 ääntä. Nykyisin opetusministerinä toimiva Grahn-Laasonen on ollut myös ympäristöministeri Alexander Stubbin hallituksessa vuonna 2014 ja kulttuuriministeri Juha Sipilän hallituksessa vuodesta 2015. Lännen Media ei tavoittanut opetusministeriä kysyäkseen hänen jatkotoiveistaan varapuheenjohtajana.

Kokoomuksen varapuheenjohtajana kolmatta kautta työskentelevä kauhavalainen Janne Sankelo kertoo, että puoluejohtoon pyrkiminen on ”vakaassa harkinnassa”.

-Teen päätöksen jatkokaudesta myöhemmin keväällä. Päätös kypsyy todennäköisesti huhtikuun aikana, Janne Sankelo kertoo.

Sankelo on kokoomuksen entinen kansanedustaja Vaasan vaalipiiristä. Varapuheenjohtajuus pitää Sankelon juuri nyt kiireisenä.

-Järjestötyö on vilkkaimmillaan, kun yhdistykset pitävät kevätkokouksiaan. Näissä tehtävissä teen kenttätyötä kokoomuksen varapuheenjohtajana koko ajan, Sankelo kuvailee.

Sankelo valittiin varapuheenjohtajaksi kaksi vuotta sitten 486,2 äänellä.

Asiasanat

Uusimmat

Näkoislehti

18.9.2020

Fingerpori

comic