Uutiset

Uusi toimitusjohtaja paransi Nordean tulosta kuluja karsimalla: kasvua vuodessa kuusi prosenttia

Vuoden viimeinen neljännes oli voitollinen, kun vielä edellinen oli satoja miljoonia miinuksella. Henkilöstöä leikattiin kahdella prosentilla.
Pankkikonserni Nordea pääsi vuoden lopulla plussan puolelle. Tulos parani pitkälti kuluja karsimalla. Kuva: Ossi Ahola
Pankkikonserni Nordea pääsi vuoden lopulla plussan puolelle. Tulos parani pitkälti kuluja karsimalla. Kuva: Ossi Ahola

Nordean uusi toimitusjohtaja Frank Vang-Jensen näyttää saaneen pankkikonsernin tuloksen kasvuun. Torstaina julkaistun tilinpäätöksen mukaan viime vuoden viimeisen neljänneksen tuotto oli kuusi prosenttis korkeampi kuin vuotta aiemmin.

Parannus on saatu pitkälti kuluja karsimalla. Niitä on leikattu viidellä prosentilla, mikä toimitusjohtajan mukaan paransi kulu-tuottosuhdetta 57 prosenttiin.

– Olemme siis menossa oikeaan suuntaan, mutta paljon on vielä tehtävä, Vang-Jensen toteaa.

Tappiolta voiton puolelle

Liikevoittoa konserni sai vuoden viimeisellä neljänneksellä runsaat miljoona euroa, kun summa oli edellisellä neljänneksellä satoja miljoonia miinuksella.

Toimitusjohtaja sanoo olevansa tyytyväinen myös pankin hoitoonsa saaman varallisuuden kasvusta, joka jatkui koko vuoden. Vakavaraisuussuhde nousi 16,3 prosenttiin.

Nordean hallitus ehdottaa, että osinkoa maksetaan 0,40 euroa osakkeelta

Vang-Jensenin mukaan vuodelle 2022 asetettujen tavoitteiden saavuttamiseen pyritään optimoimalla toiminnan tehokkuutta edelleen.

Nordea vähensi vuoden loppuneljänneksellä kaksi prosenttia henkilöstöstään. Toimitusjohtajan puheiden perusteella linja siis jatkuu.

Uusimmat

Näkoislehti

25.9.2020

Fingerpori

comic