Uutiset

Uusia rajavartijoita suurkursseilta - lisärahalla saa 150 rajavartijaa ja korjausta säästökuureihin

Rajavartiolaitos käyttää hallituksen kehysriihessä sopiman lisämäärärahan uusien rajavartijoiden palkkaamiseen. Neljälle vuodelle sovittu vuotuinen 8–10 miljoonan euron summa on tarkoitettu uusiin ja lisääntyviin tehtäviin.

Rajavartijoiden peruskursseille otetaan vuosina 2018 ja 2019 opiskelijoita yli kolminkertainen määrä tavanomaiseen verrattuna. Vuodessa on kaksi kurssia, joista tammikuussa alkava 120 opiskelijan kurssi on jo täynnä.

Lisärahalla saa 150 henkilötyövuotta. Itärajan valvontaan palkataan 55, lisääntyviin EU-velvoitteisiin noin 55 ja Helsinki-Vantaalle rajatarkastuksiin noin 45 rajavartijaa.

Takana säästökuureja

Käytännössä raha ei kuitenkaan sellaisenaan merkitse lisäystä, sillä Rajavartiolaitoksella on ollut säästökuureja.

Vuoden 2012 jälkeen rajavalvonnan henkilöstöä on vähennetty jopa 40 prosenttia. Samaan aikaa sitä on tarvittu yhä enemmän rajatarkastuksissa.

Esimerkiksi Kainuussa ei ole palkattu kymmeneen vuoteen lainkaan uusia rajavartijoita.

-Nyt näyttää siltä, että viisivuotiskaudella voidaan nykyinen vahvuus säilyttää ja jopa hienoisesti kasvattaa, kertoo Kainuun rajavartioston apulaiskomentaja, everstiluutnantti Heikki Koponen.

Suunnittelu- ja talousyksikön päällikkö, eversti Jaakko Hamunen Rajavartiolaitoksesta kertoo, että kehysriihessä päätetty summa uusiin ja lisääntyviin tehtäviin on noin puolet Rajavartioston esittämästä. Hän huomauttaa, että esimerkiksi Helsinki-Vantaalla ulkorajaliikenne on kasvanut enemmän kuin tuolloin odotettiin.

-Luultavasti tulevina vuosina pitää palata lisätarpeeseen, että kasvava liikenne ja turvallisuusasiat saadaan hoidettua asianmukaisesti.

Asiasanat

Uusimmat