Uutiset

Vaikuttajan viesti keskustajohdolle: Lusikka kauniiseen käteen

Keskustapuolueen pitkäaikainen puolueaktiivi Seppo Sarlund kertoo yllättyneensä perin pohjin kuultuaan, että Paavo Väyrynen aikoo haastaa keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän ensi kesäkuussa Sotkamossa pidettävässä puoluekokouksessa.

-Tämä aikaan saatu solmu pitäisi aukaista muilla keinoin. Olen ollut mukana puolueessa pian 60 vuotta. Matkan varrella on ollut kaikenlaista, mutta ei näin ihmeellistä tilannetta. Asiassa on edetty lapsellisesti, kun molemmin puolin on lähdetty nokittelemaan.

Sarlund tunnustautuu Sipilän kannattajarivistöön, mutta täysiä pisteitä ei nykyjohto häneltä saa.

-Nyt pitäisi tulla vastaan puolin ja toisin sekä katsoa, mikä on realistista. Molempien osapuolten pitää nöyrtyä ja päästä keskusteluyhteyksiin. Tosiasia on, että Väyrynen ei voi nujertaa Sipilää, eikä Sipilä Väyrystä, Sarlund pohtii.

Hän on sitä mieltä, että Väyrysellä on huomattava kannattajakunta.

-Kyse ei ole vain hänen persoonastaan. Monet jakavat hänen ajamansa ajatukset.

Esimerkkinä hän nostaa EU:n ajamat uudistukset, joista jotkut ovat hänen mielestään vahingollisia Suomelle.

Väyrynen ilmoitti torstaina havittelevansa puheenjohtajuutta. Mikäli hän ei tule valituksi, hän lupaa jättää keskustan vapaaehtoisesti. Tällä hetkellä hän on keskustan kunniapuheenjohtaja. Väyrynen kuitenkin perusti oman puolueen ja hän oli kansanliikkeen presidenttiehdokas saaden 6,2 prosentin äänipotin. Keskustan oma ehdokas Matti Vanhanen sai ääniä vähemmän.

-Kannatus kertoo Väyrysen suosiosta.

Sarlund on toiminut uransa aikana muun muassa Suomenmaa-lehden päätoimittajana, eduskuntaryhmän sihteerinä ja tiedotuspäällikkönä.

Vuonna 2004 hän sai lehdistöneuvoksen arvonimen.

Asiasanat

Fingerpori

comic