Uutiset

Vain puolet Kelan työttömistä täytti aktiivisuusehdot — Kela kerännyt tiedot vasta murto-osalta asiakkaista

Vain puolet työttömyysturvaa saavista Kelan asiakkaista täyttää aktiivisuusehdot aktiivimallin ensimmäisen tarkastelujakson päätyttyä. Kela tarkasteli noin 187 400:n työttömyysturvaa saavan henkilön aktiivisuutta, ja tähän mennessä kerättyjen tietojen perusteella heistä noin 93 000 henkilöä täytti aktiivisuusehdon.

Maksutiedot on saatu vasta noin 10 prosentilta Kelan työttömyysturva-asiakkaista, joten luvut ovat yhä arvioita.

Lopulliset tulokset aktiivimallin vaikutuksista työttömyysturvaetuuksiin saadaan kevään ja kesän aikana, koska Kelan tilastot täydentyvät sitä mukaa, kun etuusmaksut maksetaan asiakkaille. Toukokuussa saadaan tieto siitä, kuinka monelta työttömyysturvaa saaneista asiakkaista työttömyysturvaa pienennettiin.

Kesäkuussa saadaan toukokuun maksuihin perustuva arvio siitä, maksettiinko työttömyysetuutta aktiivimallin takia vähemmän, kuinka suuri osa työttömyysetuuksista maksettiin alennettuna, soviteltuna ja täytenä sekä tieto siitä, miten muutos vaikuttaa ansiopäivärahaa saavien tuloihin.

Lopullinen tilasto ensimmäisestä tarkastelujaksosta valmistuu heinäkuussa. Silloin tiedetään, kuinka monelle lopulta maksettiin työttömyysetuutta koko tarkastelujakson ajalta ja kuinka moni työtön täytti aktiivisuusehdon.

Aktiivisuusehto täyttyy, jos työtön on 65 maksupäiväjakson aikana 18 tuntia palkkatyössä, ansaitsee yrittäjätuloa 241 euroa tai on 5 päivää työllistymistä edistävässä palvelussa. Mikäli aktiivisuusedellytys ei täyty, työttömyysetuus pienenee seuraavan tarkastelujakson ajaksi 4,65 prosenttia. Leikkaus vastaa yhtä korvauksetonta päivää kuukaudessa.

Aktiivisuusehdon täyttäneet kaupungeittain

Helsinki 45,3 %
Turku 48,4 %
Tampere 46,3 %
Oulu 46,3 %
Rovaniemi 47,6 %
Seinäjoki 58,1 %
Vaasa 58,7 %
Kajaani 51,1 %
Hämeenlinna 49,8 %
Pori 57,6 %
Forssa 66,8 %
Kokkola 60,4 %
Lähde: Kela

Asiasanat

Uusimmat